Hamas takavarikoi teknisiä laitteita

IDF:n eliittisotilaitten yksikkö tunkeutui 11. marraskuuta 2018 Gazan kaistan eteläosaan asentaakseen sinne mukanaan kuljettamiaan vakoilulaitteita. 

Hamasin sotilaallisen siiven izza din al-Qassam edustaja väitti lauantaina, että sen jäsenet olivat takavarikoineet löytämiään teknisiä laitteita, jotka sisälsivät ”suuria salaisuuksia”. Eliittijoukkojen osasto joutui tulitaisteluun Hamasin taistelijoitten kanssa niiden havaittua IDF:n osaston Gazan maaperällä. 

Eliittijoukkojen everstiluutnantti sai surmansa ja kapteeni haavoittui pahoin tulitaistelussa Khan Younisissa. IDF selitti silloin, ettei marraskuun operaation tarkoituksena ollut teloittaa ketään tai ottaa vankeja. Se kuitenkin paljastui operaation kestäessä liian pitkään. 

Qassam prikaatin tiedottaja Abu Obeidah sanoi lehdistölle Gazassa:
”Vihollisen tulee olla hyvin huolestunut, sillä saamamme informaatioaarre antaa meille strategisen yliotteen sionistisesta vihollisestamme henkisen taitavuuden taistelussa.” 

Obeidah lupasi miljoonan dollarin palkkion ja anteeksiannon kenelle tahansa yhteistyössä Israelin kanssa IDF:n sotilaitten ja upseerien sieppaamisesta. (Eipä tosiaankaan näytä Hamas kärsivän pikkurahan puutetta.)
Hän sanoi IDF:n tarkoituksena olleen asentamiensa laitteiden avulla vakoilla Hamasin tiedonvälitys-verkostoa. 

Obeidah sanoi, että eliittijoukot soluttautuivat Gazaan vaikean maaston kautta sikeän sumun aikana. ”He olivat varustautuneet kehittyneillä ja hätä-apuvarusteilla. He käyttivät Gazalaisten väärennettyjä ID kortteja ja ajoivat paikalle kahdessa autossa. He myös väärensivät kansainvälisen järjestön dokumentteja suojakseen saapuessaan ja poistuessaan Gazasta.” 

Obeidah väitti, että IDF:n eliittijoukon naisjäsen oli aiemmin ylittänyt Gazan rajan kansainvälisen järjestön antaman peiton alla. IDF:n yksikkö oli käyttänyt väärennettyjä dokumentteja vuokratessaan turistikohteen Khan Younisissa, jota he käyttivät kohtaamispaikkanaan. 

Qassamin partio havaitsi epäilyttävän auton, jossa partion johtaja oli, ja pysäytti sen. Kuulusteltuaan autossa istuneita partion jäsenet tulivat epäluuloisiksi ja aikoivat pidättää heidät, jotka kuitenkin aloittivat tulituksen heitä kohti. Eliittijoukot surmasivat Qassamin kenttäkomentajan Nur Barakan ja Mohammed al-Qarran, yhden sen jäsenistä. 

Eliittijoukot pystyivät kuitenkin ottamaan mukaansa molemmat upseerinsa ja pääsivät pakoon IAF:n antaman tulituen avulla. IAF evakuoi joukon jäsenet helikopterilla ennen Qassamin apujoukkojen saapumista.
Tulitaistelussa sai surmansa kaikkiaan 5 Qassamin jäsentä. 

Abu al-Obeidah sanoi Hamasin saaneen selville IDF:n eliittijoukon jäsenten nimet, sekä mikä oli sen tarkoituksena. Hän väitti saman IDF:n osaston operoivan useissa muslimi- ja arabimaissa paljastamatta yksityiskohtia.
Obeidah sanoi, ettei hän voi paljastaa kaikkia operaation yksityiskohtia, mutta vakuutti Qassamin jatkavan IDF:n sotilaitten etsimistä ja eliminoimista. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/gaza-news/Hamas-We-seized-technical-devices-and-equipment-during-botched-IDF-raid-577131,