Valikko Sulje

Hizbullahin louhima hyökkäystunneli 40 metriä Israelin puolella

IDF:n paljastama Hizbullahin louhima hyökkäystunneli, joka alkoi Kafr Kilan, kylästä Libanonissa ja jatkui rajan ali 40 metriä Israelin puolelle, oli 2 x2 metriä laajuudeltaan sekä varustettuna ilmanvaihdolla, sähkökaapeleilla, tiedotusjärjestelmällä sekä putkistolla. Koska maaperä on kallioinen, sen seiniä ei tarvinnut vahvistaa betonilla. Sen louhimisen arvioidaan kestäneen parin vuoden ajan. Se oli km. 25 metriä maanpinnan alapuolella.

IDF arvioi, että sen suunnasta voi päätellä, että sen tarkoituksena oli miehittää Metullan alue. Ehkä sitä oli tarkoitus jatkaa pitemmälle. Sotilaat asensivat salaisen kameran tunneliin, ja siinä nähdään kahden Hizbullahin miehen liikkuvan kameraa kohti. Kameraan asetettu pieni pommi karkotti miehen takaisin omalle puolelleen. (Ehkä olisi ollut viisasta pidättää heidät saadakseen tietoja tunnelien sijainnista.) 
IDF arvioi artikkelin mukaan, että tunnelityö oli 7 kuukauden päässä sen ottamiseksi aktiivikäyttöön. 

Artikkelissa puhutaan useasta tunnelista, eikä paljasteta, mihin nuo arviot perustuvat. IDF:n Pohjoisen haaran korkea upseeri sanoo, ettei yksikään tunneleista ollut valmis otettavaksi käyttöön. Hän selittää, että IDF on täysin kartoittanut Hizbullahin tunneliverkoston, eikä usko löytyvän uusia yllätyksiä.
”Jotkut paikat tunnemme hyvin, toiset vähemmän, mutta meillä on keinoja, joilla voimme seurata louhimisoperaation alkamisesta sen loppuun saakka – tarkoituksemme on löytää ne kaikki ja tuhota ennen käyttöön ottamista”. 

Upseeri paljasti IDF:n käyttävän seismisiä, maan sisään asennettuja 
sensoreita. ”Audio-järjestelmää käyttäen voimme kuunnella maasta tulevia 
ääniä ja identifioida epäilyttävät toiminnot.” (Ei enää uskota, että ne ovat vain hevosten kavioitten kapsetta, kuten Yaalon arvioi 3 vuotta sitten) 

Hizbullah perusti 7 vuotta sitten erikoisyksiköt, nimeltään Radwan Unit, joiden tarkoituksena oli soluttautua Israeliin ja aiheuttaen mahdollisimman paljon sekaannusta ja tuhoa sekä Israelin imagon tuhoamiseksi, että joukkojen moraalin nostamiseksi uskoen voivansa saavuttaa voiton Israelista. 
Vuoden 2006 sodassa Hizbullahin erityisyksikön jäsenet pystyivät soluttautumaan Israelin puolelle, surmata 7 IDF:n partion jäsentä ja kaapata kaksi muuta, joiden ruumiit he veivät Libanoniin käytettäviksi Israelissa vangittujen Hizbullahin jäsenten vapauttamiseksi. 

Pääministeri Netanyahu sanoi tiistaina, että hyökkäystunnelit olivat osa laajempaa suunnitelmaa Galilean pohjoisosan miehittämiseksi. Osa miehistä lähetettäisiin tunnelien kautta, osa maahyökkäyksenä merkittävän suuren maa-alueen miehittämiseksi. IDF:n komentaja Gadi Eisenkot sanoi tiistaina, että IDF on saanut käsiinsä Hizbullahin tunnelisuunnitelman. Robotin ottamassa videossa nähdään kahden Hizbullahin miehen lähestyvän sitä, ennen kuin pieni räjähdyspanos karkotti ne pois. https://www.timesofisrael.com/all-may-not-be-as-it-seems-as-idf-hezbollah-play-hide-and-seek-over-tunnels/