Valikko Sulje

Sunnuntai 27.02.2022

Kategoriat : Uutiset

SUNNUNTAI 27.02.2022.
01. Maailman epäuskoisena ja hämmentyneenä seuratessa tilanteiden kehittymistä avoimeksi ”talvisodaksi” slaavilaisperäisten kansojen Venäjän ja Ukrainan välillä ja mahdollisesti laajentumista kansainväliseksi kolmanneksi maailmansodaksi, tulee auttamatta mieleen Suomen talvisodan tapahtumat vuonna 1940.
Vuonna 1940 Neuvostoliiton aluevaatimusten jälkeen, joita Suomi ei voinut hyväksyä, neuvostoliitto julisti sodan Suomelle, aikomuksenaan ” marssia nelirivissä suoraan Helsinkiin sanellakseen antautumisehtonsa”, kuten medialähteet kertoivat, sillä maa oli heikosti aseistautunut, eikä sillä ollut vaikutusvaltaisia ulkomaisia tukijoita.
Ihmettelyä herättää se: Jos piskuinen 3.7 miljoonan asukkaan Suomi pystyi menestyksellä estämään satojen miljoonien asukkaan NL:n vaatimukset – joskin raskain uhrein – eikö 44 miljoonan asukkaan Ukraina runsaan ulkomaisen avustusten ja tuen turvin pystyisi samaan kuin Suomi talvisodassaan ja estämään Venäjän aikomukset?
Ukraina oli aseistautunut ydinasein, mutta veljellisessä uskossaan ideologisen kumppaninsa lupauksiin puolustaa Ukrainaa, luopui niistä, eikä katsonut asialliseksi aseistautua ja kouluttaa armeijaansa uudenaikaista sodankäyntiä varten, ei edes sen jälkeen, kun se itsenäistyi NL:sta 1991 ja sen talouden noustessa nopeasti.
Venäjä käytti tilaisuutta hyväkseen kaapaten Krimin niemimaan, liittäen sen Venäjään, jolta Ukraina oli sen saanut 1954.
Tämän olisi kuvitellut herättävän Ukrainan ja maailman huomion, mutta maailmassa ei ollut tarpeeksi kauas katsovia valtiomiehiä varoittamaan Venäjän pitkän aikavälin suunnitelmista. Venäjän päämääränä on saada satamia sulan, Atlantin tai Intian, valtameren rannalla.
USA:n painiessa syvien sisäisten ristiriitojensa kanssa, Venäjän diktaattori Vladimir Putin, joka on suomalais-ugrilaista sukua Vepsän kansasta, katsoi tilanteensa koittaneen ”korjatakseen historiallisen virheen NL:n hajoamisesta”, ja antoi armeijalleen käskyn hyökätä Ukrainaan helmikuun 24. päivänä 2022.
en.wikipedia.org/wiki/History_of_Ukraine,
02. Ukrainan Israelin lähetystö julkisti artikkelin JP:ssa, jossa se pyytää niitä, jotka haluavat matkustaa vapaaehtoisena Ukrainaan taistellakseen Venäjän maahan-tunkeutumista vastaan ja osallistua Ukrainan suojelemiseen Venäjän hyökkäykseltä, ilmoittamaan henkilötietonsa, syntymäaikansa, kansallisuutensa, passin numeronsa, sotilaskoulutuksensa sekä ilmoitusosoitteensa yhteenottoa varten.

Lähetystö tulee imoittamaan muista toimenpiteistä saamaansa osoitteeseen.
www.jpost.com/international/article-698727,

03. Tietoja viimeisistä tapahtuista Ukrainassa.

– Kiovan asukkaat sanovat uhmakkaasti taistelevansa Venäjän hyökkääjiä vastaan todeten: ”Kiova muodostuu helvetiksi Venäjän armeijalle”.
Venäläisllä sotilailla on ongelmia: He eivät tiedä, ketkä ovat vihollisia; keitä tulee ampua, keitä tervehtiä toverillisesti.

– Venäjän/Ukrainan välinen sota jatkuu neljättä päivää. Venäläiset sotilaat tuntevat turhautumista sitkeän vastarinnan vuoksi, sillä heille ilmoitettiin etukäteen, että vastarinta on enemmän muodollista kahden ystävävaltion nahistellessa keskenään, ja että ongelmat selviäisivät muutamassa päivässä.
www.jpost.com/international/article-698772,

– Kaatuneiden ruumiskasojen noustessa illuusio, jos niitä joillakin olikin, ovat rapisemassa kiivaissa taisteluissa. Ukrainan armeija opasti sotilaitaan ja yksityishenkilöitä, miten sabotoida Venäjän etenemistä taisteluissa.

Ukrainan armeijan maavoimien operatiivinen komennuskunta antoi ohjeita sbotoinneista: Yksinkertaiset toimet saavat ihmeitä aikaan viholliselle:
Poista tien nimiä ja katuosoitteita; muodosta esteitä metsissä; käytä usein kotivalmisteisia valoja; tuhoa avainkuljetus-infrastruktuuria; lisää toimintaa yön ja hämärän aikoina.
www.jpost.com/international/article-698772,

– Kiina on ollut Venäjän suurin kauppakumppani sekä viennissä että tuonnissa.
USA:n virkailijat ovat huomioineet, ettei Kiina näytä avustavan Venäjän talous-ongelmissa, ja että jos se niin tekisi, Kiinan uskottavuus kärsisi.

Suurin taloushuoli Venäjällä on swift-järjestelmän sulkeminen Venäjälta, mikä tulee pahasti vaikeuttamaan tavaraostoksia ja -kuljetuksia maailmalla.
Kiinan pankit ovat lopettaneet luottojen myöntämisen fyysisten tuotteiden ostamiseksi Venäjältä, mitä pidetään positiivisena ilmiönä länsimaissa.

Onko Kiina hyväksymässä amerikkalaisten asettamat sanktiot? Osa kaupasta tehdään Kiinan yuan valuutassa, eivätkä sanktiot siten suoraan koske Kiinaa. USA:n talousministeriö tiedostaa tämän ja sulkeakseen porsaanreiät julkistaa listan kansallisuuksista, jotka voivat joutua syrjityiksi USA:n taloudessa.
www.jpost.com/international/article-698772, www.bbc.com/news/live/world-europe-60542877,

– Käärmevuoria (Snakeislands) MustallaMerellä puolustaneet 13 ukrainalaista sotilasta ovat menettäneet kontaktinsa ulos ennen viimeistä viestiä, ja heidän pelätään menehtyneen Venäjän pommituksissa.
He lähettivät viestin Venäjän sota-aluksille: ”Fuck yourselves, go to hell”.
www.jpost.com/international/article-698767,

04. Venäjän armeijan joukot ovat edenneet Ukrainan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Kharkiviin, kertovat paikalliset viranomaiset. Raportit kertovat kiivaista taisteluista joukkojen pyrkiessä kaupunkiin.

Andei Bablikov, Isaelis/ukrainilainen asukas Kiovan taisteluissa, kertoi Halai Tzahal (Israelin radiolle), etteivät puolustajat laske aseitaan taistellakseen Venäjää vastaan.
www.israelnationalnews.com/news/322965,

– Varoitussireenit soivat Kiovassa, mutta keskustassa on suhteellisen rauhallista.
– Ukraina puolustusministeri kiittää kansansa puolustajia: ”Maailma epäli heitä!”
– Ukrainan presidentti on hylännyt tarjouksen aloittaa neuvottelut Venäjän kanssa Valkovenäjällä todeten: ”Maamme on joutunut hyökkäyksen kohteeksi.”
– Suuret joukot siviilejä pakenee naapurimaihin Puolaan ja Moldovaan.
– Länsimaat sanovat poistavansa Venäjän Pankit Swift-verkostosta, ja erottavansa ne kansainvälisestä talousjärjestelmästä.
– USA, Saksa ja Alankomaat lisäävät aseitten ja ammusten toimituksiaan Ukrainaan sen sotaponnistelujen kohentamiseksi.
www.bbc.com/news/live/world-europe-60542877,
– Venäjä pitänee ydinaseensa ainakin toistaiseksi ValkoVenäjällä sen luvalla.
www.israelnationalnews.com/news/322962,
– Israel valmistautuu lähettämään inhimillisiä avustuksia Ukrainan avustamiseksi.
www.israelnationalnews.com/news/322856,
– Venäjä pommitti asuntokerrostalokomleksia Chuhuivissa surmaten yhden pojan.
www.israelnationalnews.com/news/322848,
– Ukraina pyytää Turkkia sulkemaan meriyhteydet Turkin salmien kautta Marmaranmerelle ja Mustallemerelle, Turkki tuskin suostuu siihen.
– Turkki sanoo pyrkivänsä neuvottelemaan tulitauon Venäjä ja Ukrainan välille.
www.timesofisrael.com/turkey-says-its-trying-to-broker-ceasefire-betw,
05. Lähes 120 00 ukrainalaista on paennut maasta; YK:n mukaaan pakolaisten määrä voi nousta neljään miljoonaan. He pakenevat Puolaan ja Unkariin ja muihin lähimaihin.

Pakolaiset ovat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia, sillä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky kehoitti miehiä 18 -60 liittymään puolustajiin aseineen taistellakseen hyökkääjää vastaan, eikä pakenemaan vihollien silmien edessä.
Lännen tapaisen demokratian jouduttua hyökkäyksen kohteeksi, länsimaisten ihmisten suosio on suurempi heitä, kuin Afrikasta paenneita kohtaan.
www.timesofisrael.com/nearly-120000-ukrainians-have-fled-the-cou,
Ainakin 198 ukrainalaista, mukana lapsia, on saanut surmansa taisteluissa. www.axios.com/ukraine-volodymyr-zelensky-russia-invasion-248d6e91-d48e-4c05-925f-46b7a0e7bf59.html,

06. Tietoliikenneministeri Yoatz Hendel vakuuttaa, ettei Israel tule koskaan luopumaan Golanin kukkuloista lupauksista turvallisuuden takaamiseksi, minkä Ukrainan tapahtumat ovat taas kerran järkyttävästi vahvistaneet.

Ukrainan valtion entinen ideologinen kumppani Venäjä ja turvallisuutta vakuuttanut kumppani rauhassa, kääntää takkinsa nurin, ja omista poliittisista ja itsekkäistä vaikuttimistaan johtuen kääntyy katkeraksi vihamieheksi.

Ukraina kokee tulleensa petetyksi kansana – jos sitä samaa sanoo kokevansa Venäjä länsimaiden taholta – mutta ovako nämä ainekset oikeuttamassa oletettavasti kymmenien tuhansien ihmisten surmaamiseen ja vammoittamiseen loppuiäkseen? Lisäksi miljoonien karkottamisen kodeistaan mieron tielle? Eivätkö he koskaan opi?

Mitä noitten ihmisten aivoissa liikkuu? He toimivat kuin riivatut ilman omaatuntoa, tai heikon itsetuntonsa ja poltinraudalla merkityn omatuntonsa ajamina.
Internetissä liikkuu huhuja, joiden mukaan Putinille olisi aivokasvain, jonka johdosta hänen persoonallisuutensa olisi muuttunut, kuten jotkut ovat havainneet. Antaako tämä hänelle oikeuden toimia vastoin omatuntoaan ja yleisiä normeja?

Yhtä suurella syyllä voisimme kysellä, ovatko iän mukana seuraava dementia ja todellisuuden hajoaminen tarvittavia tekijöitä, joilla tällainen johtaja voidaan poistaa, ettei hän ehtisi aiheuttaa lisää vahinkoa? Näin kysellään Yhdysvalloissa, mutta myös Venäjällä, kuten maailman Medialähteet meille kertovat.
www.israelnationalnews.com/news/322943, (1.Tim4:2)

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 06 -14; Tiberias 11 -18; Suolameri 15 -21; Eilat 11 -19 +C-astetta, yleensä aurinkoista, tai puolipilvistä, ilman sateita.
forecast.israelinfo.co.il/,