SUNNUNTAI 9.10.2022
Jerusalem muuttuu nimenä mukaisesti ”Kultaiseksi” yön aikana jatkuen joulukuuhun saakka.
Jerusalem Post esittelee kolumnisssaan matkaa öisessä pääkaupungissa, Pyhän Kaupungin kuuluisat kullanväriset kivet loistavat, kaupungin historialliset kohteet on valaistu yön ajaksi, aina joulukuuhun saakka, oppaiden kertoessa kohteiden historiallisesta merkityksestä ohjatun bussin kiertueella Jerusalemissa.
On ”Valojen Matka” Jerusalemissa.
Äskettäin menehtynyt Englannin kuningatar Elizabeth ei elinaikanaan löytänyt sopivaa aikaa vierailla Jerusalemissa, mutta hänen poikansa, kuningas Charles III oli täällä tammikuussa 2020 osallistuen Maailman Holokaust Forumiin tilanteeseen, kunnioittaen 75. vuotispäivää Aushwitzin vapauttamisen aattopäivänä.
Kuningas Charles III vieraili jo ennen sitä v. 2016 isoäitinsä Alicen hautapaikalla, joka natsien pelosta joutui peittämään Juutalaisen perheensä II maailmansodan aikana. Perimätiedon mukaan hänet haudattiin toiveensa mukaisesti tätinsä suurherttuattaren Elizabeth Fyodorovnan viereen, Mary Magdaleenan kirkon hautakammioon Öljyvuorella, yhteen kaupugin kauneimmista paikoista, jonka omistuksesta vielä keskustellaan.
Yöllinen matka tutkia sitä ja muita erkoisia paikkoja, on osallistuminen uuteen öiseen ”Ligths Matkaan”, josta vastaa Itä Jerusalemin kehitysyhtiö (PAMI). Bussin seikkaillessa kaupunkia idästä länteen, pohjoisesta etelään, opas osoittaa tusinoittain valaistuja kohteita öisessä Jerusalemissa kertoen niistä tarinoita englanniksi ja hepreaksi.
Opas kertoo matkan aikana eri lähiöistä, paljastaen asioita, jotka ovat uusi asukkaillekin. Kolmannessa kauneimmista kohteista on ensimmäinen pysähdyspaikka: Astua ulos bussista jalkojen ojentelemiseksi, kuulla tarinoita saadakseen tarkemman lähituntuman Jerusalemin muinaiseen loistoon ja kunniaan.
Ensimmäinen kohde astua ulos bussista on ensimmäinen pysähdypaikka: Jerusalemin historiallinen rautatieasema viralliselta nimeltään Hatahana Harishona, joka avattiin juhlallisesti syyskuun 26. pivänä 1892. Jännitys oli korkeimmillaan osanottajien parissa: ”Höyryveturi on tulossa”, se on sittekin tulossa.
Rautatieasema hylättiin 1998, seisten yksinäisenäja hylättynä vuosisadan ajan.
Sitten 2010 korjaustyöt alkoivat, vierailijat voivat ihastella sen ihmeellistä ympäristöä, syödä sen ravintoloissa, seurata jopa 7 km:n matkan sen muinaisia rautateitä. Voidaksesi varata paikan Lights Bussissa, paras tulla ajoissa, sillä paikka on suosittu kohde.
Matka jatkuu läpi Jerusalemin, ohittaen kaupungin vanhimman lähiön Jerusalemin muurien ulkopuolella, Mashkenot Sha`ànanim, jossa tuulimylly on edelleen, ollut vuodesta 1860 lähtien. Vieraat tulvivat ulos bussista tutustuakseen Jerusalem YMCA:an, mahtavimpaan laatuaan maailmassa.
Maapohja Jerusalemin YMCA:lle tuli I maailmansodan aikana. Silloin YMCA:n pääsihteeri tri Archibald C Harte visioi palatsin rauhalle, joka palvelisi koko maailmaa, sen kaikkia uskontoja ja kansallisuuksia Pyhässä Maassa. Tässä pysähdyspaikakassa opas kohdistaa huomionsa maailman kolmeen suurimpaan uskontoon, jotka ilmenevät sen muureissa, katoissa ja pilareissa.
Kadun toisella puolella on mahtava Kuningas Davidin hotelli, joka rakennettiin 1931 harvinaisista vaalenpunaisista kivistä, jotka louhittiin Hebronin läheltä.
Aikansa mahtavin hotelli – tähän apäivään saakka – siinä oli 200 huonetta pesuhuoeella ja jopa kuumalla vedellä varustettuina.
Englanti vuokrasi hotellin mandaattihallinnon päätukikohdaksi 1935, vieraille kerrotaan hotellin yhtä siipeä vastaan tehdysta ”juutalaisen alamaailman” hyökkäyksestä 1946.
Muutama kuukausi sitten Jerusalemin kaupunki paljasti uusimman projektinsa: Ainutlaatuisen lähteen King Davidkadun pohjassa. Kaarikuvaveistos hyvin valaistuna – sen vettä valuvat kielet, kuvaten Davidin raamatullista harppua, kuin vain odottaen Kuningas Davidin otetta, saavat rauhoittavan elementin kadun kiivaaseen jokapäiväiseen menoon.
Läheisen Pariisinkadun uudistettu lähde vuosien hylkimisen jälkeen, tuli uuteen nousuun 1959, lahjana Pariisin kaupungilta 2007. Jersalemin pormestari Moshe Leon paljasti uudistetun lähteen 28. maaliskuuta, mukaan lukien sen artistiset lamput, puut ja penkit, plaza on viimeistelty erityisillä huokoisilla graniittilaatoilla, joiden ulkosu ja muodot yhdistyvät täydellisesti sen alkuperäisen suunnitelman kanssa.
Pariisin aukio on tunnetu plaza kaupungissa yhdistäen neljä suurta katua: King George, Agron, Ramban ja Keren Hayesod (united jewish appeal mukaan). Se sijaitsee Rehavia lähiön alkupäässä, monen Jerusalemin eliitin ja varakkaiden kotipaikka perustamisestaan 1920 lähtien, jolloin se sai alkunsa, tähän päivään saakka.
Rehavien kuuluisista asukkaista vuosien varrelta: Jewish Naltionl Fand puheenjohtaja 30 vuoden ajalta Menachem Ussishkin, tunnettu pianisti Telma Yellin, ja ainoa juutalaisen korkeimman oikeuden jäsen brittimandaatin aikana, Gad Frumkin; sen lisäksi useita virkailijoita, jotka asuivat pääministerin virallisen asunnon lähellä Ballfour Srteet katua, alkaen Yitzhak Rabinista 1974.
Bussi jatkaa matkaansa tietä luostarin yläpuolella, jonka rakensivat Georgialaiset munkit , maassa lähellä Mustaa Merta. Luostarissa on hyvin valaistut jalankulku tiet, yksi monista kaupungin tukemista kohteista.
Ohittaen Sacher puiston, bussi saavuttaa kulttuurikeskuksen nimeltään GIVAT RAM, jossa sijaitsee Israelin Museo, joka kärsi lähes sen tuhoavan hajottamisesn aiheuttaen pelkoa maineensa menettämisena., mutta joka uskoo tulevaisuudessa saavansa uuden nousun. Avaamisestaan lähtien uudistettuna Museo on alkanut kasvaa ja nousta. Vieraat ihastelevat sen kauneutta ja ihmeellisiä rakenteellisia muotoja.
Uuden Valkoisen kuvun alla on kuuluisat Kuolleenmeren kääröt, mukaan lukien tietoja salaperäisistä Essenien elintavoista. Ne vahvistavat omalla tavallaan Raamatun muita kirjoituksia, ovat jopa ainuita säilyneitä otteita alkuperäisistä kirjoituksista. Kupu näyttää olevan kuin jatkuvassa vesisateessa, muistuttaen puhtaudesta ja uudelleen syntymästä.
Bridge of the Strings on ollut vastakohtaisuuden keskuksena sen nousseista jatkuvista kustannuksista johtuen, mutta ilmeisesti se saulautuu hyvin pääkaupungin kehittymiseen, joka on vasta alullaan.
Matka ohittaa Har Hotzvim haitek keskuksen, Sanhedrian naapurilähiöön, se 2000 vuotta vanhoihin luoliin. Sinne avattiin tilapäinen hautausmaa Zionin vuoren joutuessa muslimien valtaan.
Jerusalem on eloisa ja nouseva juutalaisten pääkaupunki, jonka uusi nousu on vasta tulossa.
Matkalla ohitetaan Venäläinen alue, joka rakennetiin 1860. Venäjän presidentti Putin vaatii aluetta palautettavaksi Venäjälle, jolle se aluperin kuuluikin. Se oli venäläisten pyhinvaeltajien suosima matkustuskohde katedraaleineen, sairaaloineen ja hotelleineen.
Olisi paljion kerrottavaa Russian Compuond alueesta, mutta matka jatkuu.
Kolman pysähdyspaikka on Öljyvuori Jerusalemin vanhojen muurien ulkopuolella.
Valoa näkyy profeetta Sakariyaan muinaisesta hautakammiosta ja tietenkin tsaari Alexander III:n rakennuttamasta Mary Magdaleenan kirkosta, sen sipulin muotoiset katot ja muine venäläistyylisine rakenteinaan odottavat arkeologien tutkimuksia.
Valojen matka on pitkä ja aikaa vievä, johon osallistuvien on syytä varustautua kunnolla, se kysyy paitsi istumalihaksia, myös tarkkaivaista ja vastaanottavaa mieltä.
The night time is the right time for enchanting Jerusalem Lights Tour | The Times of Israel
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -24; Tiberias 22 -29; Dimona 19 -27; Eilat 26-31 +C-astetta. Lämmintä.
Täsmäsää Eilat – Foreca.fi .