Rosh hashana (hepreaksi ‏ראש השנה‎, vuoden alku) on juutalaisten uudenvuoden juhla. Sitä vietetään tishri-kuun ensimmäisenä ja toisena päivänä. Rosh hashana aloittaa kymmenen katumuspäivän jakson, joka päättyy jom kippuriin.

Juutalaisuuteen kuuluu itse asiassa kaikkiaan neljä uudenvuoden juhlaa. Mišnan mukaan rosh hashana aloittaa kuitenkin uuden kalenterivuoden laskemisen. Toora viittaa juhlaan päivänä, jolloin tulee puhaltaa torvea eli shofaria (3.Moos 23:24). Rosh hashanaa nimitetään myös tuomion päiväksi (jom hadin) ja muistamisen päiväksi (jom hazikkaron).

Roš hašanan viettoon kuuluu oleellisena osana šofarin puhaltaminen synagogan jumalanpalveluksissa. Sitä soitetaan koko uuttavuotta edeltävän elul-kuun ajan. Šofar on pässinsarvesta valmistettu torvi, jonka äänen on tarkoitus havahduttaa kuulija odottamaan lähenevää tuomiota.

Roš hašanan ensimmäisen päivän iltapäivänä harjoitetaan joskus tašlih-perinnettä. Siinä menneen vuoden synnit ja virheet pannaan symbolisesti pois heittämällä leivänpaloja tai kiviä veteen.

Roš hašanan aikaan syödään usein omenia ja hunajaa, jotka kuvaavat toivoa ”makeasta” uudesta vuodesta. Toinen perinteinen uudenvuoden ruoka on pyöreä hala-leipä, joka symboloi vuoden kiertokulkua. Muut traditiot ovat lähinnä paikallisia, mutta usein uudenvuoden aterialla syödään kieltä tai muuta eläimen pään osaa.

Shana Tova ve Metuka! שנהטובהומתוקה Hyvää ja Makeaa Uutta Vuotta!

Rosh HaShana, uusi vuosi, kirjaimellisesti Vuoden pää. Tätä päivää pidetään päivänä, jolloin Aatami ja Eeva luotiin.

Rosh HaShanana tervehditään: – ”Le-Shana Tova Tikatevu ve-Techatemu / לשנה טובה תיכתבו ותיחתמו (Olkoon nimesi kirjoitettuna elämän kirjaan) 
Jom Kippurina – ”Chatima tova”, Olkoon kohtalosi ratkaistu, sinetöity hyvin elämän kirjassa.

”Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.” Ilm. 20:12


1. Moos. 21:1–34 

4. Moos. 29:1–6 

1 Sam. 1:1–2:10 

1 Tess. 4:13–18