Valikko Sulje

Ennen Englannin sotilashallintoa Palestiinan alue kuului arabivaltioon – Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollut olemassa

FATAHIA edustavat rauhanneuvottelijat, puhuessaan läntisille journalisteille, tekevät tarkan eron palestiinalaisesta ja arabimaasta. He kutsuvat Juudean ja Samarian maita arabimaiksi eikä palestiinalaisten maiksi, sillä he tietävät, etteivät he omistaneet niitä. Koko Palestiinan alue kuului kuitenkin Ottomaanihallituksen johtamaan arabivaltioon, ja arabiperinteen mukaan kerran valloitettu maa kuuluu ikuisesti arabeille, kuten Espanja ja osa Eurooppaa. Tältä pohjalta nousee heidän syytöksensä, että juutalaiset varastivat arabimaan ja siksi heidät tulee ajaa pois toisten omistamalta maalta, myös Israelin valtion alueelta. Suurin osa Palestiinaa oli ns. valtionmaata, jonka Israel peri Englannin sotilashallinnolta ja Jordanialta. jpost.com