Sofar

”Muistele muianisia päviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat.” (5. Moos. 32:7) Monta asiaa Jumala tahtoo meidän iäti muistavan. Pasuunansoiton muistojuhlassa muistaminen sisältyy jo juhlan nimeen. ”Seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä pitäkää sapatinlepo, muistojuhla pasunaa soittaen, pyhä kokous.” (3. Moos. 23:24) Tämä tärkeä juhla on yhsi niistä raamatullisista juhlista, joista Luoja on sanonut: ”Nämä ovat minun juhla-aikani”. Pesach eli pääsiäinen, shavuot eli helluntai, zichron teru’a eli pasuunansoitonjuhla, jom kippur eli sovituspäivä ja sukkot eli lehtimajanjuhla. Näihin kaikkiin liittyy muistoja, mutta pasuunansoitonjuhla on omistettu muistamiselle, joka herättää sydämissämme sofarin värisevän äänen.

Pasuunansoiton muistopäivänä sofari ääni tuo juutalaisen mieleen monia mielleyhtymiä, kuvia ja muistoja. Kuullessamme sofarin äänen muistamme, että Jumala on luonut kaiken mitä on, ja Hän on maailmankaikkeuden Kuningas. Juutalaisen perinteen mukaan Jumala loi ihmisen. Tuon päivän hän määräsi muistopäiväksi, jolloin on soitettava sofaria. Siksi sitä sanotaan nyky-Israelissa rosh hashanaksi, juutalaiseksi uudeksi vuodeksi. Puhaltaessamme sofariin ja muitellessamme luomista annamme Luojalle kunnian ja kiitoksen. Kuullessamme sofarin äänen muistamme Abrahamin uskollisuuden. Muistamme myös Jumalan lupauksen koota Israelin lapset takaisin maahan, jonka Hän antoi isillemme ikuiseksi perinnöksi. Kuullessaan sofarin äänen Israel muistaa tapahtuman, joka mullisti ihmiskunnan historian: Tooran saamisen Siinain vuorella. Sitä voidaan pitää kansakunnan hengellisenä syntymänä sekä Jumalan ja Israelin liiton symbolina.

Sofarin äänellä on syvällinen yhteys juutalaisten historialliseen ja raamatulliseen muistiin. Jokainen juutalainen muistaa sofarin unohtumattoman äänen, aivan kuin hän itsekin olisi vapissut Siinain vuoren juurella. Jokaisen juutalaisen kaikkialla ja kaikkina aikoina on vietettävä Herran juhlia, aivan kuin hän itse olisi lähtenyt Egyptistä, asunut lehtimajoissa ja seissyt Siinain vuoren juurella.

Isämme kuulivat sofarin äänen ensimmäistä kertaa Siinain erämaassa 3500 vuotta sitten. Kun kolmannen kuukauden kolmannen päivän aamu lähestyi Egyptistä lähdön jälkeen, Israel odotti Herran tulevan alas vuorelle koko kansan nähden. (2. Moos 19:16-20) ”…alkoi jylistä ja salamoida, ja paksu pilvi laskeutui vuoren ylle, ja kuului ylen kova pasuunan ääni, niin että koko kansa, joka oli leirissä, vapisi pelosta…”, ”Ja koko Siinain vuori peittyi savuun, kun Herra astui sille alas tulessa, ja siitä nousi savu niinkuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti. Ja pasuunan ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylinällä. Ja Herra astui alas Siinain vuorelle, vuoren kukkulalle, ja Herra kutsui Mooseksen vuoren kukkulalle; ja Mooses nousi sinne ylös.”

Tässä kappaleessa shofar-sana mainitaan ensi kertaa. Sen ääni kuuluu ensimmäistä kertaa. Se näyttää olevan soitin, jota itse Jumala pitää käsissään ja jonka läpi Hän puhaltaa henkeään. Ei ole sattumaa, että Raamatussa puhutaan jatkuvasti ”sofarin äänestä”, kol ha-shofar, aivan kuin se olisi henkilö. Sofarin ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui ja Jumala vastasi hänelle ”äänellä”. Tässä ”ääni” viittaa sekä sofariin, että Jumalaan. Sofarin ääni ja Jumalan ääni sekoittuivat ja yhtyivät. Se oli suurenmoinen ja ainutkertainen tapahtuma. Jumala loi omalla äänellään itselleen kansakunnan. Hän kutsui Israelin kansan Hänen pyhyyteensä, Hänelle itselleen erotetuksi kansaksi.

Daavid sanoo 2. Sam. 7:23:ssa: ”Missä on maan päällä toista kansaa sinun kansasi Israelin vertaista, jota Jumala itse on käynyt lunastamaan kansaksensa, tehdäkseen sen nimen kuuluisaksi ja tehdäkseen teille, sinun maallesi, suuria ja peljättäviä tekoja kansasi edessä…?”

Taivaallisella sofarin puhalluksella oli suunnaton voima. Se oli muuttava, korjaava voima. Siinä äänessä piili profeetallinen voima. Sofarin profeetallinen ääni ulottuu aikojen halki tulevaisuuteen. Se saa ihmisen puhumaan Jumalan Sanaa ja inoittaa häntä luovuuteen. Keskiajan merkittävä juutalasfilosofi rabbi Moshe ben Maimon ymmärsi sofarin pääsanoman näin: ”Herätkää te, jotka nukutte, muistakaa Luojaanne ja palatkaa Hänen tykönsä!”

Sofarin ääni herättää kunnioitusta ja koskettaa sielumme sopukoita. Se kutsuu sydämen murtumiseen ja nöyryyteen. Se on kuin ulvonta ja huokaus, itku ja huuto. Sofarin ääni on yksinkertainen parahdus, joka avaa sydämet. Sanat eivät voi kuvailla yöllä itkien äitiään kutsuvan vauvan tunnetta. Juuri sellaisen vauvanitkun sofar tuottaa.

Perinteisä puhallustapoja on kolme: teki’a, teru’a ja shefarim. Ensimmäinen teki’a tarkoittaa ”lävistää” ja ”tunkeutua esteen läpi”. Se on yksi pitkä ääni, joka alkaa matalalta, ja jonka sävel nousee ja alkaa värähdellä. Toinen, shefarim, tulee juuresta, joka tarkoittaa ”murta” ja ”tuhota”. Se on nopea sarja matalia ja korkeita säveliä vuorotellen. Kolmas puhallustapa on teru’a, joka on sarja hyvin nopeita ääniä. Se on vahva ääni. Teru’a tarkoittaa ”korottaa äänensä” tai ”huutaa”. Juhlan viimeinen ääni on teki’a gedola, ”suuri puhallus”. Se on pitkä loppupuhallus. Se kestää niin kauan kuin puhaltajalla riittää ilmaa. Sofarin ääni on ilohuuto, toivon ja pelastuksen symboli. Se tuo viestin Jumalan armosta. Sen huuto muistuttaa meitä siitä päivästä, jona suuri sofar soi:

”Sinä päivänä Herra karistaa hedelmät maahan, Eufrat-virrasta aina Egyptin puroon asti, ja teidät, te Israelilaiset, poimitaan talteen yksitellen. Sinä päivänä puhalletaan suureen pasunaan, ja Assurin maahan hävinneet ja Egyptin maahan karkoitetut tulevat ja kumartavat Herraa Pyhällä vuorella Jerusalemissa.” (Jes. 27:12-13).

Myös itse sofarin nimessä on syvällistä symboliikkaa. Shofar tarkoittaa ”parannusta”, ”muokkausta” tai ”korjausta”. ”Parantakaa siis nyt vaelluksenne ja tekonne ja kuulkaa Herran teidän Jumalanne, ääntä…” (Jer. 26:13) ”Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.” (Jes. 40:3) Tämä on sofarin sanoma.

Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, kuka hän oli, hän vastasi: ”Minä olen huutavan ääni erämaassa, ’Tehkää tie tasaiseksi Herralle’…” Johannes siteeraa profeetta Jesajaa. Erämaassa kutsuva ääni, kol kore ba-midbar, on sama ääni kuin se, jonka isämme kuulivat Siinain vuorella. Se on taivaallisen sofarin ääni, Jumalan ääni. Johannes vastasi siis kysymykseen siitä kuka hän oli: ”Olen sofar, Jumalan ääni.” Hänen tehtävänsä oli sofarin tehtävä.

”Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niinkuin pasuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä.” (Jes. 58:1) Israelin profeettojen tehtävä oli kutsua kansaa katumukseen ja parannukseen. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa…” (2. Moos. 20:2-4)

Siinailla isämme vapisivat, koska Pyhä Läsnäolo oli niin lähellä. He vapisivat jo ennen kuin he kuulivat äänen julistavan kymmenen käskyä, jotka ovat hallinneet Israelia tähän asti. ”Ja he sanoivat Moosekselle: ’Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älkööt Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi.’” (2. Moos.20:19).

Eräs midrash kertoo kiinnostavan muinaisen tarinan. ”26 sukupolven kuluttua Adamin luomisen jälkeen taivas oli liikkeessä, koska Luoja halusi tehdä liiton kansansa kanssa. Israelin lapset pesivät vaatteensa ja valmistautuivat tuohon päivään. Kaikkivaltias laskeutui joukkoineen Siinain vuorelle tulipylväässä. Maa tärisi ja vuori järkkyi. Israelin lapset kuulivat sofarin äänen. Se voimistui voimistumistaan, kunnes ihmiset tuskin kestivät sitä. Liekit kohosivat korkeuksiin, salamat välähtelivät ja vuori savusi. Mutta mikä pahinta: he kuulivat äänen. Se oli sofarin ääni, Jumalan ääni. Liekkien tavoin ääniaallot, Jumalan kymmenen käskyä, lähtivät Hänen suustaan, levisivät leiriin ja ilmestyivät kaikille. Kymmenen käskyä osoitettiin Israelin kansalle yksikössä, jotta jokainen juutalainen tietäisi, että Toora koskee häntä henkilökohtaisesti. Sitten se tulinen kuva piirtyi kivitauluihin. Vahva Jumalan läsnäolo oli niin kauhistuttava, että ihmisten sielut lähtivät ruumiista. Toora pyysi Israelin lasten elämän takaisin sanoen: Maailman Luoja, olet unelmoinut tästä päivästä, mutta tuleeko siitä surun päivä? Ja Hän toi sielut takaisin ruumiisiin. Elvyttyään Jaakobin lapset pelkäsivät taas Jumalan ääntä ja sofarin äänen näkyä. He juoksivat 20 kilometriä leirin perukoille asti. Jumalan enkelit toivat heidät huolellisesti vuoren juurelle, jotta he voisivat seistä Luojansa edessä ja kuunnella kymmenen käskyä. Israein lapset pelkäsivät suuresti ja pyysivät, etteivät he kuulisi Herran ääntä eivätkä näkisi sofarin näkyä, vaan että Mooses saisi sanat Jumalalta ja puhuisi ne kansalle.”

Paavali ja Stefanus saattoivat viitata tähän midrashiin sanoessaan, että Toora annettiin Israelille enkelten toimen kautta. ”Mutta Mooses vastasi kansalle: Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmienne edessä ja ettette enää syntiä tekisi.” (2. Moos. 20:20-21)

Israel oli suuren pelon ja profeetallisen innoituksen vallassa. Siinain vuoren juurella sofarin ääni ja Jumalan sanat saivat isämme esittämään Jumalalle profeetallisen pyynnön. Ensimmäistä kertaa ihminen pyysi Messiasta, Välittäjää: ”Anna meille joku, joka seisoo edessäsi ja kertoo sanasi meille.” He pyysivät Vapahtajaa, joka tulisi alas taivaasta ja opettaisi kansalle totuuden. Hän olisi suureksi siunaukseksi ei vain Abrahamin lapsille, vaan myös kaikille kansoille maan päällä. Mooses vastasi heille 5. moos. 18:16-17:ssa: ”On tapahtuva aivan niin, kuin sinä Herralta, sinun Jumalaltasi, anoit Hoorebilla, silloin kun seurakunta oli koola ja sanoit: ’Älköön minun enää suotako kuulla Herraa, minun Jumalani, ääntä älköön nähdä tätä suurta tulta, etten kuolisi’. Ja Herra sanoi minulle: ’Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu.’”

Jumala piti heidän pyynnöstään, sillä Hän oli alusta alkaen aikonut lähettää Sanansa, Vapahtajan, Messiaan, Esikoisensa ennen kaikkea luomakuntaa. Isämme saivat iankaikkiselta Jumalalta lupauksen: ”Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä käsken hänen puhua. ” Taivaasta jylisevän sofarin äänessä Siinain erämaassa ja täydellisestä uhrista kertovassa Jesajan profetiassa kaikui Jumalan suuri lupaus ja Israelin toivo kuulla Messiaan ääni ja ottaa hänet vastaan Lunastajana ja Isän Esikoisena. (5. Moos. 6:4-5)

Kuule Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja keikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.

Shema Israel on tärkein rukous ja Israelin julistus, jonka juutalaiset ovat lausuneet hengenvaarassa ja turvassa, surussa ja ilossa nykypäiviin asti. Shema tarkoittaa kuulemista, hyväksymistä ja tottelemista. ”Kuule, Israel” tarkoittaa ”Ole kuuliainen Herralle, Jumalallesi.”, ”Kuule, Israel” tarkoittaa ”Ole kuuliainen Herralle, Jumalallesi.”

Käskiessään Israelia puhaltamaan sofariin Jumala käski myös kuulemaan sofarin ääntä, omaa ääntään. Se on erityislaatuista kuulemista, se on sydämen avaamista ja Luojan tulemisen odottamista.