Sofarin ääni

Musiikki ei ole vain säveliä, harmoniaa ja juoksutuksia. Se on ennen kaikkea kuvia, vaikutelmia ja ilmoituksia. Sofarista lähtevä ääni on ihmeellinen. Se herättää mielessämme jotakin merkittävää, syvän kunnioituksen Luojaa kohtaan. Se sitoo yhteen tuhannet vuodet, ajasta ikuisuuteen. Sofar on musiikillista kuvakieltä.

Isämme kuulivat sofarin äänen ensimmäistä kertaa sen soidessa taivasta Siinain erämaassa. Tämä ihmeellinen ääni on siitä lähtien seurannut Israelia sen hajaannuksen aikana. Juutalaiset ovat 3000 vuoden ajan puhaltaneet uhrieläimen sarveen synagogissa ympäri maailman noudattaessaan Jumalan käskyä juhlia pasuunajuhlaa, jom teru’aa.

1. Moos. 4:n mukaan kannelta ja huilua soittavien kantaisä on Juubal, Lemikin poika, Metusaelin poika, Mehujaelin poika, Iiradin poika, Hanokin poika, Kainin poika, Adamin poika. Niistä ajoista lähtien hänen lahjakkaat jälkeläisensä ovat luoneet monenlaisia soittimia. Tuhansien vuosien ajan taitavat käsityöläiset ovat etsineet Edenin puutarhan kadotettua harmoniaa kehittämällä soittimiaan yhä paremmiksi ja monimutkaisemmiksi. Teknologia ja materiaalit muuttuivat, ja jopa sähkö otettiin käyttöön.

Sofar on yhä samanlainen, kuin millaisena Abraham sen näki. Sillä on yhä sama muoto ja sama läpitunkeva ääni, joka kutsuu vieläkin ja julistaa hyvää uutista. Raamatusta ei kuitenkaan löydä soitinta nimeltä ”sofar”. Useimmiten se on käännetty sanoilla ”pasuuna” tai ”torvi”. Silloin ei tehdä eroa hopeatorvien ja uhrieläimen sarven välillä. Hepreankielisessä alkutekstissä torvi on chatsotsra ja uhrieläimen sarvi on shofar. Sofarilla ja hopeatorvella on samantyyppinen luonne, joka ilmenee näiden puhallinsoitinten äänessä. Ääni oli hetki sitten ilmaa puhaltajan keuhkoissa, mutta äänenä se ilmaisee hänen tunteitaan ja ajatuksiaan. Niiden erot ovat kuitenkin yhtäläisyyksiä tärkeämpiä.

Hopeatorvet ovat ihmisten työtä. Jumala sanoi Moosekselle jakeessa 4. Moos. 10:2 ”Tee itsellesi kaksi hopeatorvea, tee ne kohotakoista tekoa…” Sofar on alkuperältään puhdas, sillä se on otettu puhtaasta polttouhrieläimestä, joka kuuluu täysin Herralle. Hopea tarvitsee sen sijaan sulatusta ja puhdistusta. Vasta sitten siitä tulee puhdas ja täydellinen. Seistäkseen Kaikkivaltiaan edessä ihmisen täytyy puhdistautua hopeatorven tavoin. Hopeatorvi edustaa ihmistä Luojansa edessä.

Jumalaa edustava soitin on ilman muuta sofar. Luoja puhuu kansalleen sofarin äänen kautta, toisin sanoen uhrin kautta, sillä sofar on uhrieläimen sarvi. Kirjoituksissa ”sofarin ääni” on aina yksikössä, mikä viittaa yhteen ainoaan Luojaan. Sofarin ääni on yksikössä soittajien määrästä riippumatta, kol ha-shofar. Sofarin edessä on määräinen artikkeli ha. Se viittaa ainutlaatuiseen soittimeen, joka kuuluu taivaasta, ha-shofar. Sofar-sanaa käytetään yksikössä, mutta sana hopeatorvet chatsotsrot, on aina monikossa.

Heprealaisessa alkutekstissä sofaria kutsutaan kolmella eri nimellä: keren, shofar ja jovel. Näistä shofar on yleisin, mutta tietyissä tilanteissa siitä käytetään eri nimeä, jotta sen tietty ominaisuus ja sanoma tulisi esiin. Kun kaksi tai kolme sofarin nimeä esiintyy samassa kohdassa, kyseessä on yliluonnollinen, monitahoinen prosessi, jossa kullakin nimellä on oma päämääränsä, vaikka ne toimivatkin harmonisesti yhdessä.