Valikko Sulje

Sunnuntai 01.05.2022

Kategoriat : Uutiset

SUNNUNTAI 01.05.2022

O1. Pääministeri Naftali Bennettin hallitusongelmat eivät ota selviytyäkseen ilman lujempaa otetta hallituspuolueitten käyttäytymiseen.
Israelin arabien Joint Listaan kuuluva Ra´am puolueen puheenjohtaja Mansour (Ms) Abbas totesi, että ongelma, joka syntyi ”hallituksen toimenpiteistä äskeisten Temppelivuoren väki-valtaisuuksien aikana”kuten Ms Abbas sanoi, on edelleen ratkaisematta.
Ra´am puolueen jäsenyys hallituskouliittiossa on vielä jäädytetty, Ms Abbas sanoi TV-12 haastattelussa lauantai-iltana shabatin loputtua.
Ms Abbas kiisti samalla tiedot, että hän olisi saavuttanut sopimuksen vaihtoehtoisen pääminiterin Yair Lapidin kanssa, jonka mukaan Ra´am suostuu äänestämään koaliittion kanssa Knessetin talviloman päätyttyä 9. toukokuuta, mikä lopettaisi jäädytyksen.
”Jatkamme edelleen neuvotteluja ratkaisuun pääsemiseksi” Ms.Abbas selitti medialle. ”Toistaiseksi emme ole löytäneet raameja tilanteen selvittämiseksi, mutta toisaalta emme myöskään halua vaaleja, jotka eivät ratkaise mitään; Toisaalta emme kuitenkaan voi jatkaa nykyistä epävarmaa tilannetta” hän riimitteli jatkaen:
”Siksi suosittelemme hallitustyön jatkuvan, ja toivon saavamme sopimuksen loman loputtua”. Hän haluaa lisää valtaa ja voimaa.
Hamasjohtaja Yahya Sinwar puuttui myös Ms Abbasin ”pysyttelemiseen hallituskoaliittiossa poliisin Temppelivuorella harjoittamasta väkivallasta huolimatta”, mitä hän nimitti ”anteeksi-antamattomaksi rikokseksi”.
”Emme hyväksy Sinwarin solvauksia, uskomme yhteistyön prosessiin ja sietokykyyn. Tulemme jatkamaan sitä, mikä on oikein Israelin arabiyhteisön ja palestiinalasten kannalta, saadaksemme rauhan lähdemmäs Israelin ja Palestiinan kansaa ” Ms Abbas vastasi Yahua Sinwarille.
Hän sanoi, ”ettei Hamasilla ole oikeutta puuttua Israelin sisäisiin asioihin”, saaden tukea Joint List yhteisön toisen puolueen jäseniltä.
www.jpost.com/breaking-news/article-705542,

02. Hamasjohtaja Yhya Sinwar sanoi työskentelevänsä Gazan kaistan merisaarron murtamiseksi.
Gazassa toimiva Hamas-johtaja Yahya Sinwar sanoi neuvottelujen olevan täydessä vauhdissa toisten osapuolten kanssa merialueen linjan saamiseksi, voidakseen kokonaan murtaa saarron, haluamatta ilmoittaa, miten pitkälle se ylittäisi Israelin ja Egyptin saarron rajalinjan. Yahya Sinwar esitti myös varoituksen olla leikkimättä tulella Temppelivuoren alueella muistuttaen, että Hamas lupasi lähettää terveisensä Israeliin 1 111 raketin voimalla.
”Kansamme ja maamme täytyy valmistautua suureen taisteluun, jos miehitys ei lopeta hyökkäyksiään Al-Aqsa moskeijaan” Sinwar muistutti. ”Al-Aqsan ja Jerusalemin vahingoittaminen tarkoittaa alueellista sotaa, emmekä arastele tehdä tarvittavia päätöksiä pyhien paikkojemme suojelemiseksi”.
Yahya Sinwar ulotti viestinsä myös muille palestiinalaisryhmille todeten: ”Meidän tulee olla varuillamme, taistelu ei todellakaan päättynyt Ramadanin päättymiseen, se vain aloittaa uuden päättymisen alkamisen”.
Juutalaissotilailla ei ole tapana ”hyökätä” muslimien moskeijoihin, paitsi jos niihin tiedetään varastoidun aseita ja granaatteja; ei myöskään itsenäisyys- eikä Jerusalem-päivinä.
Juutalaiset, jotka nousevat Temppelivuorelle, kulkevat merkittyjä polkuja pitkin Vuorella, etteivät vahingossa yli määrättyjä linjoja.
Tänä vuonna Poliisi sulki arabien hyökkäysten vuoksi juutalaisten pääsyn Vuorelle Ramadanin loppumiseen saakka, ilmoittamatta tarkkaa päivämäärää.
Viime vuonna Gazan arabit ampuivat raketteja Jerusalemia kohti – onnistumatta osumaan mihinkään – Jerusalem-päivänä, mikä aloitti ”Muurien Vartijat” operaation Gazassa. Operatiota edelsivät viikkojen jännitykset Temppelivuoren alueen ympäristössä, joihin kuului varotoimena suoritettu Sheikh Jarran asukkaitten evakuointi.
Hamasjohtajan Gazassa Yahya Sinwarin ilmoittamat 1 111 rakettia Jerusalemiin ovat symbolisena muistutuksena, että PA/PLO:n johtaja Jasser Arafat menehtyi ranskalaisessa sairaalassa tuntemattoman sairauteen 11.11.2004, josta päivästä lähtien oli kulunut 1 111 päivää ilmoitettuna päivänä.
Yahya piti usein mainitun puheensa Gazassa useita viikkoja kestäneiden jännityksen-täyteisten päivien aikana Jerusalemin alueilla, sekä terrorisiskuja Beershebassa, Haderassa, Knei Brakissa, Tel Avivissa ja Arielissa.
Muutamia raketteja ammuttiin Israelin puolelle aiheuttamatta vahinkoa, joihin IDF vastasi pommittamalla ohjuksillaan Hamasin kohteita Gazassa. IDF lopulta sulki tilapäisesti Erez-rajanylitys terminaallin, raketti-iskujen myös laantuessa, joista kukaan ei ottanut vastuuta. (Joku muu terrorijärjestö kuin Hamas Gazassa).
www.jpost.com/arab-israeli-conflict/article-705555,

03. Mossadin suorittamat operaatiot Iranin alueella estivät IRGC:n suunnittelemat salaiset operaatiot Saksassa ja Ranskassa.
Vahvistamattomien lähteiden mukaan Mossadin Iranissa toimivat agentit pidättivät ja kuulustelivat Iranijn kansalaisen, joka johti salaista suunnitelmaa Israelilaisden diplomaatin ja USA:n kenraalin teloittamiseksi.
Lauantaina julkistettu video osoitti, miten Iranin kansalainen Mansour Rasouli tunnusti, että häntä oli käsketty muodostamaan solu, jonka tehtäviin kuuluivat Israelin Istanbulin konsulaatissa työskentelevän työntekijän, sekä USA:n Saksassa toimivan kenraalin ja Ranskassa asuvan journalistin teloittaminen.
Mossad pidätti ja kuulusteli Mansousr Rasoulia Iranissa, mikä on havinainen poikkeama Mossadin operaatioissa, joissa normaalisti käytetään ulkomaisia tiedustelupalveluja suunniteltujen terrori-iskujen estämiseen, ja nekin Iranin ulkopuolella.
Viranomaiset sanovat estyneen suunnitelman osoittavan, ettei IRGC:n suunnittelema operaatio ole ainutkertainen, ja että Israelin tulee vastata niihin vastaavalla tavoin.
Estetystä IRGC:n operaatiosta raportoitiin ensiksi Lontoossa toimivassa”Iran Kansainvälinen” lehdessä lauantaina.
Quds joukot, IRGC:n haara ulkomailla tehtävien operaatioiden suorittamiseksi, turvautuvat usein huumekartellien apuun, Islamilaisen tasavallan suostuessa maksamaan yli miljoona USD hyväksytystä kohteesta.
Suunnitellut iskut suunnitteli Quds joukkojen Euroopassa toimiva jäsen, jolle maksettiin 150 000 USD teloitusten valmistelemiseksi, käyttäen hyväkseen yhteyksiään useisiin huumejohtajiin Euroopassa.
IDF:n tietojen mukaan yksikkö 840 on vähän tunnettu salaileva elin, joka organisoi terrori-infrastruktuureja Iranin ulkopuolella läntisiä kohteita ja oppositioryhmiä vastaan.
Puolustusviranomiset sanovat epäonnistuneen suunnitelman kuuluvat pitkään listaan epä-onnistuneita kohteita, mukaan lukien viimeiset Keniassa ja Columbiassa.
Turkkilaiset, Brittiläiset ja Amerikkalaiset raportit muutaman viimeisen vuoden ajoilta syyttävän Iranin käyttävän tärkeimpiä kansainvälisiä rikosjärjestöjä päämääriensä toteutumiseksi ulkomailla.
Raportin mukaan Iranin tiedustelu oli käyttänyt Zindashti kartellia, jota johtaa heroiini-napamies Najil Sharifi Zindashti, Turkissa asuvien toisinajattelijoiden teloittamiseksi vuodesta 2015 lähtien.
Turkin poliisi ilmoitti 2020 pidättäneensä 13 ihmistä yhteyksistä Zindashtin kanssa, syyttäen heitä yhteistyöstä Iranin tiedusteluoperaatioiden kanssa.
Helmikuussa Turkin media raportoi Turkin ja Israelin tiedustelujoukkojen estäneen irnilaisen teloitusoperaation Isrealilaiset liikmiehen Yair Gellerin teloittamiseksi.
Lokakuussa 2021 raportoitiin israelilaisen liikemiehen, mukaan lukien Tedi Sagi, olleen iranilaisen terrorin kohteena Kyproksella. www.jpost.com/middle-east,

04. UAE sanoo osallistuvansa pitkän aikajakson avaruus-ohjelmaan, jota koskeva sopimus allekirjoitettiin UAE:n suurlähetyksessä Washingtonissa DC keskiviikkona.
www.jpost.com/middle-east/article-705553,

05. Turvallisuusjoukot pidättivät miehen, PA:n araniterroristin, joka surmasi vartijan Arielin ulkopuolella perjantaina. Vartija suojasi ruumiillaan morsiamensa, joka säilyi hengissä. www.jpost.com/breaking-news/article-705500,
Hamasin terroristit ylistävät murhaa sankarillisena tekona, vaatien uusi murhia. www.jpost.com/middle-east/article-705537,
06. Venäjä sanoo ohjustensa iskeneen 17 ukrainalaiseen kohteeseen surmaten yli 200 sotilasta. Vankeja vaihdetaan Venäjän ja Ukrainan välillä.
Ohjus iski Odessan kansainvälisem lentokentän kiitorataan estäen sen toiminnan. www.jpost.com/international/article-705541,
07. Ukrainan johto varoittaa, että rauhanneuvottelut voivat romahtaa taistelujden jatkuessa erityisesti itäosissa maata, mutta epäonnistuivat Kiovassa. www.jpost.com/international/article-705503,
08. Satoja Hizbullahin kannattajia kokoontui Israelin pohjoisrajan tuntumaan järjestettyyn Israelin vastaiseen mielenosoitukseen.
Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah varoitti Israelia sen jatkuvien hyökkäävien toimien vuoksi uhaten, etä Iran voi iskeä Israeliin suoraan.
Nasrallah puhui perjantaina Beirutissa Al-Quds päivän kunniaksi. www.jpost.com/middle-east/article-705493,
09. Kiina sanoo kehittelevänsä välineitä, joilla se pystyy estämään asteroidien hyökkäykset. www.jpost.com/israel-news/article-705378 www.jpost.com/science/article-704931 Kiinan ja Venäjän väliset suhteet kehittyvät tavalla, mikä saa USA:n huolestuneeksi.
10. Juutalaiset kaikkialla maailmassa juhlivat Israelin itsenäisyyspäivää, nekin, jotka eivät ole edes ajatelleet tekevänsä aliyan. Joku sanoo, että Israelin olemassa olo on heille eräänlainen turvallisuuspolitiikka, tiedostaen, että heillä on paikka, jonne hän ja hänen lapsensa voivat paeta, jos sellaisen tarve joskus tulee.
Toinen sanoo sen tekevän hänet surulliseksi, sillä Israel on niin paljon muutakin kuin vain turvasatama hädän tullen. Se voi tarjota niin valtavasti enemmän kuin polittiikka.
www.jpost.com/israel-news/article-705378,
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 -30; Tiberias 19 -35; Suolameri 21 -36; Eilat 21 -38 +C-astetta, aurinkoista.
forecast.israelinfo.co.il/,