Valikko Sulje

SUNNUNTAI 18.12.2022

Viesti : SUNNUNTAI 18.12.2022
URL : israelupdate.achlak.net/sunnuntai-18-12-2022/
Päiväys: : 18.12.2022 14:25
Kirjoittaja : gabesk
Kategoriat : Uutiset

SUNNUNTAI 18.12.2022

1. Pääministeriehdokas Benyamin Netanyahu vihjailee muodostavansa oikeisto- hallituksensa kasaan tämän viikon aikana.
Bibi tekisi luultavammin oikein, jos hän toteuttaisi aikeensa, eikä rohmuaisi enempää, kuin mitä tällä hetkellä on saatavissa. Muuten se voi hävitä käsistä.

Puolueet ovat nyt hälytysvalmiudessa varmistaakseen edes jotain äänestäjilleen. Mutta useilla ministeriehdokkailla on rikostutkimuksia vireillä tai tutkimusten alaisina, joiden vuoksi on syytä kysyä, miten laki ja Israelin kansa suhtautuvat tällaiseen tilanteeseen?

Israelin lakeja säätävä elin Knesset teki jo alustavan päätöksen sallia ministereiden saada nimityksen miniterinvirkaan, vaikka oikeuskäsittely onkin kesken.

Knessetin päätös tiistai-iltana on osa ”laajempaa laillisuus iskua, jolla toteutetaan sarja Netanyahun antamia lupauksia uskonnollisille ja muille liittolaisilleen voidakseen toteuttaa hallituksen joulukuun 21. päivään mennessä”.

Tämä toimi, joka tulee vahvistaa kolmella lisä-äänestyksellä Knessetissä, tasoittaa tien ultra-ortodoksi Shas-puolueen johtajan ja Netananyahun liittolaisen, Arye Derin saada hallintaansa sisä- ja terveysministereiden valvonnan hallituksessa, vaikka hänet tuomittiin oikeudessa verorikosten ja petoksen vuoksi aiemmin tänä vuonna.

Voimassa oleva laki estää niiden, jotka on tuomitu vankeuteen edeltävän 7 vuoden aikana, saamasta ministerinoikeutta tarkentamatta, koskeeko se toteutumattomia päätöksiä.

Arye Deri kärsi vankeusrangaistuksen laittomista toimistaan edellisen sisäministeriytensä aikana lahjusten vastaanottamisesta, josta hänet tuomittiin v. 2000 alussa vankeuteen.

Nykyisen tilapäisen hallituksen oikeusministeri Gideon Saar tuomitsi ehdotuksen laillisen muutoksen ”selvästi henkilökohtaisena lain tulkintana, jota voidaan verrata ja pitää perustuslaillisena lisäyksenä” ja ”rosvoutena keskellä päivää”.

”Sellainen raaka henkilökohtainen perustuslaillinen laki, siinä muodossa, jossa se ensin esitettiin, on merkki siitä, mitä seuraa jatkossa” Saar tulkitsi.

Lain laatijat antoivat lisäksi hyväksyntänsä kahdelle muulle muutokselle, jotka sallivat Netanyahulle oikeuden siirtää hänen äärioikeistolaiselle liittolaiselleen Itamar Ben Gvirille pitkälle ulottuvia oikeuksia Israelin historian äärioikeistolaisimman hallituksen ministerille
maan historiassa.

Kansallisen Turvallisuuden ministerinä Itamar Ben Gvir, jota pidetään ultrakansallisena, joka tuomittiin rasismiin kiihotuksesta ja terroriryhmän tukemisesta, saa valvontaansa Israelin turvallisuus-ja poliisivoimat.

Nykyisen tilapäisen hallituksen turvallisuusministeri Omer Ber-Lev tulkitsi, etteivät muutokset liity nykyiseen tilanteeseen ennustaen, että ne voivat aiheuttaa häiriötä poliisivoimien operatiivisessa toiminnassa. ”Ne tulevat asettamaan poliisin täydelliseen poliitikkojen valvontaan, alentaen poliisin poliittisen hallinnan ”valvontaelinten ohjauslangaksi”.

Entinen poliisikomissaari Roni Alsheikh tuomitsi myös aloitteen. ”Lain toteuttamisen siirtäminen poliitikolle aiheuttaa väkivaltaisuuden kasvua ja turvallisuuden heikkenemistä, mutta tässä tapauksessa erilaisella mittayksiköllä mitattuna”, hän sanoi Yediot Araronit lehden toimittajalle.

Toisen muutoksen johdosta äärioikeistolaisen puolueen Uskonnollisen Zionismin johtaja Betzalel Smotrich saa Juudean ja Samarian siviilihallinon valvonnan, joka tarkkailee rakentamisen ja turvallisuusyhteistyön toimintoja Juudean ja Samarian alueilla.

Smotrich tunnetaan sanavalmiina – eikä aina loppuun asti harkittujen lausuntojen antajana – joka vakaasti puolustaa juutalaisen setlementtitoiminnan jatkumista ja laajentumista Juudean ja Samarian kiistanalaisilla alueilla, joita länsimaissa pidetään laittomina.

Palestiinan ulkomaan asioiden ministeriö sanoi ulottamalla valtaa Smotrichlle ja Ben Gvirille aiheuttaa turvallisuuden ja tasapanon häiriöitä alueella: Varoittaen keskiviikkona julkaistussa lausunnossaan, että ”lailliset muutokset ovat vaarallisia ja tulevat aiheuttamaan vastatoimia erityisesti kahden valtion perustamisen toteuttamisen estymisen vuoksi”. (jota Israelissa pidetään jo kuolleena ja aikansa eläneenä)
Israel vote allowing ministers to have criminal record paves way for new government | Financial Times (ft.com) .

Lukiessani Financial Timesen julkaisemia kirjoituksia, jotka perustuvat vääristyneisiin käsityksiin Juudean ja Samarian alueista miehitettyinä alueina, vaikka ne Kansallisliiton ja myöhemmin YK:n vahvistamina kuuluvat juutalaisten kansalliskodin perustamiseksi tarkoitettuihin alueisiin, eikä niissä dokumenteissa edes mainittu palestiinalaisia, joilla olisi tasavertaiset argumentit esitettyinä alueiden omistajina.

Juutalaiset toisiaan seuraavat hallitukset ovat leväperäisesti antaneet näiden isku-lauseiden liittyä osaksi länsimaista ajattelua esittämättä vastalauseita, joita on tässä vaiheessa enää vaikea oikaista.

Toiseksi minua kiusaavat termit kuten ”äärioikeistolainen” tai ”äärikansallinen” koska niillä leimataan ihmisiä ilman todisteita, mitä niillä tarkoitetaan. Miksei juutalainen voi olla isänmaanystävä, Patriaatti, ilman lisä-määreitä.

UUTISIA ISRAELISTA JA VÄHÄN MUUALTAKIN.

Palestiinalais-ranskalainen ihmisoikeus-juristi Salah Hammouri karkotettiin Israelista vuosia kestäneiden yritysten jälkeen karkottaa Jerusalemissa syntynyt Ranskan kansalainen asianajaja, joka oli viettänyt maaliskuusta lähtien pidätettynä ilman syytöksiä, odottaen oikeusistuimen päätöstä hänestä. Hän on PFLP:n jäsen.
Palestinian-French rights lawyer Hammouri deported by Israel (msn.com) Israel deports Palestinian activist to France – ABC News (go.com)
Tänään 18.joulukuuta USAN kongressin alahuone syytti presidentti Donald Trumpia kahdessa syytteessä lähettäen asian USA:n senaattiin tuomittavaksi, artikkelissa tuomitaan Trumpia syytöksistä v. 2020 ennen vaaleja tutkia ehdokas Joe Bidenin oikeutta esiintyä ehdokkaana, ja Kongressin tutkimusten häirinnästä. ( Tämä oli yksi kahdesta Trumpin vastaisista syytteistä, joista Senaatti hänet vapautti.)
Texasin pormestari julisti kansallisen hätätilan maahanmuuttajien virran nousun voimistumisesta. Pormestari esittää lausunnossaan, ettei Texasin yhteisö pysty hallitsemaan pakolaisvirran kasvua maan etelärajan kautta. Texas mayor declares state of emergency over migrant swell – ABC News (go.com)

Israelin turvallisuusjoukot pidättivät kolme epäiltyinä terrorismista. IDF, Shin Bet ja rajapoliisi pidättivät kolme epäiltyä terrorismista Länsirannalla, kukaan ei haavoittunut Israelin kolmen turvallisuusjärjestön yhteisoperaatiossa.
Break the Wave: Israeli security forces arrest three suspects of terror – The Jerusalem Post
(jpost.com) ,
Pommi surmasi ainakin kahdeksan Irakin poliisiupseeria sunnuntaina lähellä öljyrikasta Kirkukin kaupunkia, turvallisuusjoukot kertoivat Reutersille.
Pommi räjäytettiin Safran kylän lähellä, 30 km lounaaseen Kirkukista. Kaksi muuta poliisiupseeria haavoittuivat vakavasti. Bomb blast kills at least 8 Iraqi police officers near Kirkuk – sources – The Jerusalem Post (jpost.com) .
Vauva putosi Yarconjoen lammikkoon, on hengissä, mutta
. kohtalaisessa kunnossa pelastustöiden jälkeen.
Baby falls into Yarkon Park pond, in moderate condition after rescue – The Jerusalem Post (jpost.com)
16 vuotista opiskelijaa puukotettiin Netanyan koulussa toisessa tapauksessa viikon aikana sunnuntaina. Hänellä ei ole hengenvaaraa.
16-year-old stabbed in school in second case in a week – The Jerusalem Post (jpost.com)
Israelilainen poliisi syytteiden mukaan seksuaalisesti ahdisteli nuorta naista, joka teki poliisi-ilmoituksen. Poliisi pidätettin kuulusteltavaksi. Polisin mukaan syytetty yitti estää naista jättämästä syytettä.
Israeli cop allegedly sexually abuses woman who filed complaint – The Jerusalem Post (jpost.com) ,
Kaksi 30-vuotista arabimiestä kuolivat auto-onnettomuudessa, jossa israelilainen auton kuljettaja oli mukana, myöhään lauantai-iltana tiellä 60. Arabien mukaan onnettomuus oli tahallinen.
Two Palestinian men die in car accident involving Israeli driver – The Jerusalem Post (jpost.com)
Ukraina ilmoittaa sähkövirran palauttamisesta 6 miljoonan asukkaan koteihin 24tunnin kuluttua Venäjän iskun jälkeen sähkövirran generaattoreita vastaan. Presidentti Voliymy Zalanksiy ilmoitti, sanoen töiden jatkuvan virran palauttamiseksi terrori-iskujen jälkeen.
Ukraine says power restored to almost 6 million people in last 24 hours – The Jerusalem Post (jpost.com) ,
New York Times kertoo editoriassaan: ”Netanyahun hallitus on merkittävä uhkatekijä Israelin tulevaisuudelle”.
Lehti kertoo pääkirjoituksessaan hallituksen koaliittion jäsenten muodostavan ideaalisen ajanjakson Israelin juutalaisen valtion demokratian tuhoamiseksi. New York Times suhtautuu perinteisen vihamielisesti Israelia kohtaan.
Lehti kertoo perinteisesti antavansa tukensa Israelilla ja sen kahden valtion toteuttamiselle ja pysyvän sellaisena, mutta Netanahun oikeistohallitus luo merkittävän uhkan Israelin tulevaisuudelle.
NY Times editorial: Netanyahu government a ’significant threat to future of Israel’ | The Times of Israel ,

LÄMPÖTILAT ISRAELISSA TÄNÄÄN

Jerusalem 14-19 ; Tiberias 17 -24; Dimona 15 -22, Eilat 18 -26 +C-astetta, kuurottaisia sateita paikoin.
Täsmäsää Eilat – Foreca.fi .