SUNNUNTAI 18.9.2022
1. Viime viikolla täyttyi 29. vuosi Israelin ja PA:n välille solmituista ensimmäisistä sarjassa sopimuksia, joita kutsutaan yhteisnimellä OSLO:n sopimukset.
Sopimusten ensimmäisessä artikkelissa, Julistus periaatteista, sisäisestä itsehallinnosta, todetaan, ettei julistuksen tarkoituksena ole korvata YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä 242, vaan toteuttaa sitä käytännössä 6 päivän sodan jälkeen: ” Israelin ja palestiinalaisten neuvottelujen päämääränä on muodostaa Palestiinan sisäinen itsehallinto (Palestiinan auktoriteetti), joka johtaa pysyvään ratkaisuun perustuen UNSC:n päätöslauselmaan 242.
UNSC:n päätöslauselma 338 kehottaa samoin UNSC:n päätöslauselman 242 toteuttamiseen.
Merkittävää on se, että PA on sisäinen ja päätöslauselman 242 oli ja pysyy palestiinalaisten poliittisen prosessin pysyvänä päämääränä, kuten Itamar Marcuksen laatimassa ja JP:n julkaisemassa artikkelissa todetaan.
Yksi harhaannuttavista komponenteista UNSC lauselmassa on tosiasia, että se pakottaisi
Israelin vetäytymään kaikista sodan aikana vapauttamistaan alueista. Päinvastoin siinä kehotetaan Israelia vetäytymään mainitsemattomista, mutta kriittisistä alueista: Israelille tulee varmistaa turvalliset ja tunnustetut rajat, jotka suojaavat sen asukkaita.
Traagisesti Oslon sopimukset iskivät takaisin: Jo 1994 viisi itsemurhapommittajaa hyökkäsi Israelin siviilikohteisiin, yhdessä murhaten 22 siviiliä bussissa Tel Avivissa, vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Israel aloitti vetäytymisen. Terrori on jatkunut keskeytyksettä siitä alkaen. PA käytti Israelin vapauttamia alueita terrorin keskuksina vuonna 2000 alkaneessa terroristikampanjassa.
Hamas, Fatah ja toiset palestiinalaisten terrorijärjestöt, suorittivat yli 300 itsemurha- hyökkäystä sekä sadoittain yksittäisiä tulituksia, murhaten 1 100 israelilaista kampanjassa jota PA edelleen kutsuu ”ylistetyksi Al-Aksa intifadajksi”, murhaten yli 2000 israelilaista, useimmat heistä siviilejä.
Israelin vetäytymiset rajalinjoille ovat tappavan epävarmoja, johtuen poliittisten ja sotilashenkilöitten tekemistä virheistään, sopimukset perustuivat heidän virhearvioihinsa. Israelin johtajat eivät olisi koskaan suostuneet niihin, jos he olisivat tiedostaneet, että niiden tuloksena 2000 israelilaista murhattiin.
Tästä johtuen Israelin hallituksen tulee julistaa maailmalle kuuluvasti ja selvästi, että Israel on toteuttanut UNSC:n vaatimukset Israelin turvallisista rajoista, eikä ole enää velvoitettu suorittamaan uusia alueitten luovutuksia, ellei se suostu niihin vapaaehtoisesti.
Israelin pääministerillä Yitzhak Rabinilla, oli epäilyksiä luovutusten mielekkyydestä ja oli valmis keskeyttämään Oslon sopimusten toteuttamisen. Yitzhak Rabin murhattiin traagisesti päivää ennen hänen suunnitelmansa julkistamista. Siten Oslon aloittama kampanja uudesta aikakaudesta ilman väkivaltaa ja murhaa, saa jatkua PA:n toimesta rajoituksetta.
Maailman demokratioiden näkemykset Juudean ja Samarian kutsumisesta miehitetyksi alueiksi, perustuvat virheellisiin näkemyksiin, joiden mukaan Oslon sopimuksissa mainittu C-alue olisi edelleen miehitettyä aluetta, jonka turvallisuudesta ja siviiliasioista Israel vastaa täysin, josta vetäytymisestä Oslon sopimus ei mainitse mitään. Sen rajat ovat osoittautuneet hyvin turvattomiksi, eivätkä täytä vaatimuksia turvallisista rajoista.
PA:n tulee vetäytyä pois alueilta, joista väkívaltaa ja murhia on harjoitettu Israelia vastaan. Tätä Israel ei ole koskaan pystynyt vaatimaan sopimusten mukaisesti.
Artikkelissa todetaankin, että Israelin päätösten tekijöitten kyvyttömyys esittää oma todellinen näkemyksensä kansainvälisissä forumeissa, on valitettava tosiasia..
Kansainvälisessä diplomatiassa ei ole ystäviä, vaan etuisuuksia, kuten Henry Kissinger näkemyksensä tulkitsi. Viholliselta on turha odottaa hyväntekeväisyyttä tai ymmärrystä.
Israel must never again withdraw from Judea and Samaria – opinion – The Jerusalem Post (jpost.com) ,
”Juutalaisten pyhät saagat sanoivat aikoinaan: ”Jos sinä et itse hoida asioitasi, kuka sitten, ja jos et tee sitä nyt, koska sitten?”
2. Christine Darg uskaltaa kertoa kristittyjen näkemyksestä juutalaisten kolmannesta Temppelistä, perustuen UT:n profetiaan juutalaisten kolmannen Temppelin rakentamisesta.
”Jerusalemin Temppelivuori on keskuksena Raamatun historiassa ja profetiassa”, Darg toteaa artikkelinsa aluksi.
”Tämä on maailman keskus, jossa Abraham uhrasi poikansa Isaacin , jonne kuningas Davidin poika Salomo rakensi ensimmäisen Temppelin”.
Tämä oli se Temppeli, jonka Jeesus Nasaretilainen puhdisti ennen kuolemaansa, ja jossa köyhä leski uhrasi kaksi kuparikolikkoa, josta Jeesus mainitsi opetuslapsilleen: ”Se oli suuremmpi uhri kuin kaikkien muiden suorittamat uhrit, sillä muut antoivat liiastaan, mutta köyhä leski antoi sydämestään, kaiken elämisensä”.
Israelin vapautettua Jerusalemin ja Temppelivuoren Jordanian miehityksestä v. 1967 sodassa, juutalaiset ovat pyrkineet säilyttämään hauraan uskonnollisen tasapainon Vuorella; siitä on tullut maailman kiistellyin maapala maailmassa.
Juutalaiset aktivistit ovat aina pyrkineet muuttamaan tasapainoa viitaten uskonnolliseen tasa-arvoon vaatien: Jos muslimit saavat rukoilla Vuorella mikseivät juutalaisetkin?
Matteuksen luvussa 24 Jeesus puhuu uskonveljilleen ja opetuslapsilleen, mutta ei kirkolle.Kristittyjen tulee tarkata, sillä viimeisinä päivinä kauhistus tulee Temppeliin. Hän varoitti: ”Kun te näette kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa, joka aiheuttaa hajaannusta, kuten profeetta Daniel kertoo – tämän lukijan tulee ymmärtää”.
Yli puolet Raamatun profetioista – Raamatussa on 1800 profetiaa vanha ja UT yhdessä koskettelevat lopunajan tapahtumia . Kaikissa kolmessa synoptisessa käännöksessä niistä kerrotaan yhtäpitävästi. Jeesus profetoi: ”Totisesti sanon teille: se sukupolvi ei häviä, ennenkuin kaikki siinä esitetyt asiat täyttyvät”. (Mt 24:34)
Jeesus puhui opetuslapsilleen ns.Oliivivuoren todistuspuheessa:Jerusalem tulee pysymään pakanaion tallattavana, kunnes pakanain aika täyttyy.
Siten merkkien merkki, ijoka ei ole ollut paikallaan sukupolvesta toiseen tähän päivään asti, vasta Israelin ilmestyttyä maailman kartoille 1900 vuoden kuluttua, juutalaisten palatessa autioituneeseen kotimaahansa, mitä ei ole ennen tapahtunut.
On täysi mahdollisuus että kolmas Temppeli on merkki, jollaista mikään sukupolvi ei ole nähnyt. Kaikki Temppelipalvelukset alkavat aikanaan, kaikki on jo kohdallaan.
Juutalaiset profeetat ennustavat hepreaksi: Juutalaiset pakolaiset palaavat Luvattuun Maahansa, ja temppelipalvelusten aloittaminen on heidän suurin tavoitteensa.
Hes 37 profetoi kuivista luista, jotka heräävät henkiin, hän puhuu Israelin heräämisestä. ”Kansat tulevat tietämään, kun Herra tekee Israelin uudelleen pyhäksi, ja MInun Pyhättöni on aina heidän keskellään”.
Harhautuneet teologit puhuvat korvausteoriasta, jossa Jumala olisi korvannut Israelin pakanakristityilä hyläten valitun kansansa.
Jesaja puhuu Israelista: ”Älä pelkää, sillä Minä olen kanssasi, Minä tuon jälkeläisesi idästä ja lännestä. Sanon pohjoiselle päästä heidät, ja sanon etelälle: Älä pidätä heitä,Tuo MInun poikani kaukaa ja tyttäreni maailman lopusta alkaen”. Jes.43: 5-6.
Samaan aikaan juutalaiset valmistelevat Temppelin rakentamista.
Vuosikymenien aikana juutalaiset Jerusalemissa ovat imitoineet uhritoimituksia Temppelivuorella, mutta viranomaiset ovat estäneet suorittamisen sen Vuorella. .
Poliisit ovat myös estäneet uhrien tuomisen vanhaan kaupunkiin.
Apostoli Paavali profetoi 2Tess2:4:Tämä laiton tulee vastustamaan ja ylentää itsensäkaikkien yläpuolelle Temppelissä julistaen olevansa jumala.
Lukuisia suunnitelmia on esitetty temppelipalvelusten aloittamiseksi: pystytetään tarvittavan kokoinen teltta, jossa palvelukset voidaan aloittaa, tai rakennetaan Pyhättö avoimeen kolkkaan Vuorta, tilaa siellä on riittävästi.
Muslimijohtajat ovat Abrahamin acc. rohkaisemina tunnustaneet, että Temppelivuori kuuluu juutalaisille. Ja etta muslimien tulisi keskityä pyhään Mekkaansa.
Egyptiläinen muslimi oppinut julisti, ettei Jerusalemilla ole kovin tärkeä paikka heille.
Saudi johtajat sanovat, että Riyd on heille tärkeämpi kuin Jerusalem tai edes Mekka.
Jerusalemin Temppelivuori on nousemassa kansainvälisen huomion kohteeksi, mikä ennustaa, että Temppeliprojektista tulee kansainvälinen yhteishanke. Jerusalemin Temppeli-institutio on teettänyt Temeppelikaluston kaikki tarvittavat välineet.
A Christian view of the coming Temple – opinion – The Jerusalem Post (jpost.com)
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 20 -29; Tiberias 27 -34; Dimona 22 -30; Eilat 30 -36 +C-astetta, sateita paikoin.
Täsmäsää Eilat – Foreca.fi