TIISTAI 01.02.2022
01. 27.01.2022 vietettiin maailmassa kansainvälistä Holokaustin muistopäivää, mutta sen ei katsota riittävän, tarvitaan enemmän kuin tuskallisen kuoleman kärsineitten juutalaisten muistaminen kerran vuodessa, niin tärkeää kuin se onkin.
Elävien juutalaisten ja heidän muodostamansa Israelin valtion kansainvälinen tunnustaminen on vielä tekemättä.
Vuossa 1998 Ruotsin pääministeri Göran Persson, Englannin pääministeri Tony Blair ja USA:n presidenti Bill Clinton asettivat erityisen kv.voimaryhmän edistämään Holokaustin opetusta ja tutkimusta. Tämä johti Tukholman kansainvälisen Holokaust Forum-säätiön perustamiseen. Sen antama julkilausuma tuli perustaksi kansainväliselle Holokaust muistopäivän Allianssille.
Vuonna 2005 YK:n Yleiskokous omaksui äänestyksen perusteella 27. tammikuuta Holokaustin muistopäiväksi. YK:n päätöslauselma oli ensimmäinen ja ainoa YK:n
historiassa, joka Israelin esityksestä hyväksyttiin YK:n Turvallisuus-neuvoston kokouksessa. Sen yksimielisesti hyväksymässä päätöslauselmassa tuomitaan Holokaustin kieltäminen.
Venäjän hallitus, joka 50 vuoden ajan oli vastustanut Holokaustin muistopäivää – se keskittyi NL:n jäsenten murhaamiseen, kieltäen juutalaisten surmaamisen puhuen muistolauseissa ”fasisimin uhreista”ja juutalaisten karkotuksista Siperiaan – 1990-luvulla hyväksyi Holokaustin muisto-päivän viettämisen NL:ssa tammikuun 27. päivä, jona NL:n joukot olivat vapauttaneet Auswitz – Birkenaun tuhoamisleirin.
Vähitellen myös Euroopan maat ovat tunnustaneet Holokaustin muistopäivän ja tuominneet sen harjoittaman juutalaisiin kohdistuneen kansanmurhan.
YK:n antama kansainvälinen IHRA-lausunto, jossa julistetaan Holokaust muistopäivä, määritteli anti-semitismiin kuuluvaksi myös anti-sionismin.
Jotkut palestiinalaiset ja anti-Israel radikaalit ovat pyrkineet vakuuttamaan maailmalle, ettei anti-sionismi ja Israelin oikeuden kieltäminen olla olemassa, ole anti-semitismiä. He jopa väittävät, että anti-sionismin kieltäminen osana anti-semitismiä, on pyrkimys kieltää Israelin vastainen kritisismi.
Holokaust muistopäivää vietetäänYK:ssa vuosittain, ja sellaiset anti-sionistiset valtiot kuten Iran ovat osallistuneet siihen – ehkä hammasta purren.
www.jpost.com/opinion/article-694934,
02. YK:n Yleiskokous omaksui 2005 ensimmäisen koskaan hyväksymänsä päätös-lauselman Holokaust muistopäivän viettämiseksi toisen maailmansodan aikana
menehtyneitten 6 mijoonan juutalaisen muiston kunnioittamiseksi vahvistaakseen vielä elossa olevien Holokaustista elossa selvinneiden kestävyyttä.
Satoja muistotilaisuuksia pidetään eri puolilla maailmaa, mutta samalla anti-semiittiset tapahtumat ovat vuosi vuodelta myös huolestuttavasti nousseet.
Maailman Sionistiorganisaatio (WZO) julkisti viime viikolla kattavan raporttinsa, jossa todetaan anti-sionismin olevan vaarallisesti nousussa kaikkialla maailmassa.
Raportin mukaan 50 % anti-sionistisista tilanteista tapahtuvat Euroopassa; USA:ssa luvut osoittavat 30 %:n tasoa, korkeimmalla tasolla v. 2021 vuosikymmnen aikana.
Ruderman perhesäätiön raportissa ilmenee vastaavanlainen tendenssi. Säätiö pyrkii tasoittamaan suhteita Amerikan ja Israelin juutalaisten välillä.
Henkilöön kohdistuneen anti-semitismin nousun ovat kokeneet säätiön edustajat itsekin, valtaosa heistä (72%) ortodoksi-juutalaisia.
Taistelu juutalaista sukua olevien ihmisten pelastamiseksi tuholta ei ole päättynyt.
www.jpost.com/opinion/article-694935,
03. Puolustusministeri Benny Gantz on joutunut kritisismin kouriin neuvoteltuaan PA:n johtajan kanssa. Gantz pyrkii esittelemään, miksi neuvotteluja on käytävä.
”Tämä hallitus ei neuvottele sopimuksesta PA/HAMAS arabien kanssa, mutta mahdollisuus tulevien keskustelujen vuoksi on pidettävä avoinna” Gantz sanoi maanantaina Knessetissä.
”Emme esittele diplomaattisia sopimuksia, mutta meidän on hoidettava yhteyksiä, diplomaattisen horisontin pysyttämiseksi mahdollisena varmistaaksemme turvallisuutemme, kansallista voimaamme ja sionistista näkyämme” Gantz sanoi.
Pääministeri Naftali Bennett ja hänen Yamina-puolueensa, kuten Oikeusministeri Gideon Sa`ar New Hope-puolueesta, vastustavat Palestiinan valtiota, mutta hallituskoaliittion toiset osapuoluet – mukaan lukien Gantzin Blue and White – kannattavat ajatusta määrätyin rajoituksin.
Bennettin hallitus istuu hyvin heiveröisen enemmistön varassa, eikä sillä ole varaa menettää yhdenkään puolueen kannatusta joutumatta uusiin valeihin.
Vastineessaan ei-luottamus vaateeseen neuvoteltuaan PA/PLO:n puheenjohtajan Mm Abbasin kanssa viimeisten kuukausien aikana, Gantz sanoi keskustelujen olevan tärkeää Israelin turvallisuuden vuoksi, koska PA on laillisesti valittu ja naapuriensa hyväksymä vuosien aikana, johon jokainen Israelin halitus on ollut kosketuksissa.
”Salaisten pöydän alla tapahtuvien keskustelujen asemesta, katsoin oikeaksi käydä keskusteluja julkisesti Ramallahin ja Rosh Ha´ayin välillä”.
www.jpost.com/arab-israeli-conflict/article-695100,
04. ”Israelin ja palestiinalaisten välinen rauha ei tule Israelin kautta” vakuutti PA:n pääministeri Mohammad Shtayyeh maanantaina, puhuessaan PA:n kabinetin viikkoistunnossa Ramallahissa.
Shtayyeh kritisoi pääministeri Bennettiä siitä, että hän vastustaa ”Kahden valtion periaatetta” Palestiinan valtion syntymiseksi.
Hän käytti Bennettistä halventavia nimityksiä ”ikskrimisti” ja ”anti-rauhan ideologisti”.
Hän puhui viikko sen jälkeen, kun Benny Gantz tapasi Mm.Abbasin Rosh Ha´aynissä.
PA:n korkea virkailija Hussein al-Sheikh, joka osallistui keskusteluihin, sanoi keskustelujen käsitelleen ”horisontin luomisen tärkeyttä, joka johtaa poliittiseen ratkaisuun kansainvälisten päätöslauselmien mukaisesti”.
Al-Sheikh puhui samoin tavattuaan ulkoministeri Yair Lapidin Jerusalemissa.
”Tein selväksi Yair Lapidille, että on tärkeää luoda poliittinen horisontti meidän ja israelilaisten välille” hän selitti.
www.jpost.com/middle-east/article-695083,
05. Kaasun, sähkön ja ruuan hinnat nousivat Israelissa Kulutushinta-indeksin hypättyä ylös. COVID19 pandemia näyttelee edelleen tärkeää osaa COI:n nousussa. Kaasun ja sähkön hinnat nousivat tiistaina seuraten globaalia hintapiikkiä seurauksena tarjonnan vähyydestä, raakamateriaalin hinnan noususta ja tarvittavan työvoiman vähenemisestä.
Israelin kulutustavara hintaindeksi (CPI) nousi 2.8 % v. 2021, ja nosti toista 0.1:stä 2.9 %:iin tänä vuonna tammikuun 30. päivästä sanoo Israelin Tilastollinen päätoimisto maanantaina.
www.jpost.com/israel-news/article-695082,
06. Libanon sanoo paljastaneensa israelilaisen vakoilijarenkaan, joka toimi koko maassa.
Vakoilijat toimittivat Israelille tiedustelutietoja Hizbllahista ja palestiinalaisryhmistä.
Libanonin sisäministeri Bassam Mawlawi ilmoitti maanantaina, että yli 17 vakoilu-renkaan yli 35 hengen jäsenestä on paljastattu Libanonin turvallisuusjoukkojen toimesta viimeisten 4 viikon aikana.
Paljasrusoperaatio aloitettiin turvallisuusjoukkojen toimesta 4 viikkoa sitten vakoilu- renkaan poistamiseksi yksi kerrallaan.
Asiasta kertonut uutislehti Al-Akhbar sanoo, että uutinen paljastuksesta pyrittiin pitämään salaisena: epäiltyjä syytetään petoksesta ja huumerikoksista.
www.jpost.com/breaking-news/article-695047,
07. USA:n presidentti Joe Biden aikoo nostaa Qatarion USA:n tärkeäksi ei-NATO-liittolaiseksi.
Biden lmoitti päätöksestään Emir Sheikh Tamim Al-Thanille tavatessaan tämän Valkoisessa Talossa maanantaina.
Kristian Ulrichsen Lähi Idän fellow Rice Yliopiston Baker Instituutista sanoo:
”Prospekti Qatarin nostamiseksi tärkeäksi ei-NATO- liittolaiseksi tuli esiin USA:n ja Qatarin välisissä keskusteluissa syyskuussa 2020, mutta 15 kuukauden aikana sen ajankohtaisuus on noussut, Qatarin osoitettua Afganistanissa, miten kriittinen sen rooli voi olla vahvistaen ja esittäen USA:n intressejä koko alueella.
Vaikka rooli ei anna Qatarile täyttä NATO-jäsenyyttä, se antaa Qatarille etuisuuksia läheisemmässä turvallisuusyhteistyössä ja puolustushankinnoissa.
www.jpost.com/middle-east/article-695136,
08. Iranin ydinteollisuutta koskevat JCPOA-sopimuksen uudistuskeskustelut eivät voi jatkua lopputtomiin, sanoo USA:n korkea viranomainen.
”Tulemme näkemään pikemmin kuin myöhemin, olemmeko takaisin JCPOA sopimuksessa, vaiko uudessa todellisuudessa nousevine jännitteineen ja kriiseineen” hän luonehti nykyistä tilannetta.
www.jpost.com/middle-east/iran-news/article-695131,
09. Vasemmistolainen Amnesti International pääsihteeri Agnes Callamard kehottaa asettamaan Israelille sanktioita etenkin aseiden myynnissä uudessa 211 sivuisessa raportissaan.
”Olemme havainneet, että Israelin raaka eristys, karkoitus ja syrjintäpolitiikka osoittavat selvästi sen apartheid-luonteen” pääsihteeri sanoo . ”Kansainvälisen yhteisön vastuuna on toimia”, hän lisää.
www.jpost.com/middle-east/article-695163,
10. Turkin mediassa julkistettiin ”juutalaisten ja Vapaamuurarien salaliittoteoria”. Viimeisin juutalaisia halventava julistus on nimeltään ”Nuoret turkkilaiset, Juutalaiset, Vapaamuurarit ja Armenian korkotukset”.
Turkin hallituksen ja sen hallitusta tukeva media kieltää armenialaisten kansan-murhan. Maanantaina julkaistuissa väitteissä, jotka julkistettiin Daily Sabah lehdessä, seurataan tarkoin hallituksen omaksumaa linjaa.
Useimmat sitoutumattomat ja Turkin hallitukseen kriittisesti suhtautuneet mediavälineet, niiden toimittajat ja journalistit, ovat joko pidätettyinä tai joutuneet pakenemaan maasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
Ankara on maailman laajin journalistien vangitsija. Turkin mediassa esitetty anti-semitismi on maan hallituksen virallinen asenne. www.jpost.com/diaspora/antisemitism/article-695168
Viimeisin anti-juutalainen artikkeli twiitattiin uutislehdessä nimeltä ”Juutalainen vaikutus”. Artikkelin alaotsikossa väitetään ”On historian monimutkainen asia,
Armenian karkotus sisältäen näyttelijöitä Vapaamuurareista, Nuorista Turkkilaisista nuoriin armenialaisiin, pirskottuna juutalaisilla kaikin värein”.
Termi Nuori turkkilainnen viittaa poliittiseen ryhmään, mutta esitellessään juutalaisia ei tehdä erotusta juulaisryhmien välillä, jokainen juutalaisyksilö nähdään ”juutalaisina”. Se on klassista anti-semitismiä, yksilöt nähdään osana kansainvälistä salaliittoa. Sitä samaa esitetään Hamasin perustuskirjassa, tai ”Protocols of the Elders of Zion”.
www.jpost.com/diaspora/antisemitism/article-695168,