Valikko Sulje

Tiistai 6.9.2022

Kategoriat : Uutiset

TIISTAI 6.9.2022

Tarkoitukseni on edelleen antaa silmilleni niiden tarvitsema lepoaika, mutta koska koen sisässäni levottoman tarpeen kertoa lukijoilleni, mikä aika nyt on ja miksi ajoittaiset katkokset rapoeteissani toistuvat, katson velvollisuudkseni antaa väliraportti.

1. Elämä Israelissa – kuten kai muuallakin maailmassa – jatkuu oman kirjoittamattoman aikataulunsa mukaan.
Ukrainalaiset kertovat lopultakin aloittaneensa vastahyökkäykset Venäjän joukkojen puskemiseksi lähtotelineisiinsä, vahvojen mustien savupilvien osoittaessa niiden kulkusuuntaa. Yllätykseksi jopa Venäjän oma media kertoo taistelujen alkamisesta huomauttaen samalla, että alku ainakin näyttää hitaalta.
Rintamalinja ei ole juurikaan sirtynyt.

Median välineet eivät kerro, että lansimaat toimittavat ukrainalaisille joukoille toinen toistaan kuolettavimpia aseita, kylläkin muistaen julkiaista kuvia, joissa niiden tehokkuutta hämmästellään. Aseita tulee jatkuvana virtana useista länsimaista, Englannista, Saksasta, Ranskasta ja etenkin Yhdysvalloista, jopa Israelista ja Suomestakin, tosin pientä närää on synnyttänyt se, ettei kaikkia ukrainalaisten haluamia aseita ole tullutkaan.

Mutta sitä, mitä tavallinen kadunmieskin ymmärtää, ei kerrota kansalle: Ei kerrota, kuinka monta isää ja veljeä tai sisarta ruhjoutuivat ankarassa tulituksessa, molemmin puolin rintamalinjaa. Sehän ei sinänsä ole uutinen, sodassa tapetaan, jopa lapsiakin.
Zelenskyy Spoke With New Prime Minister Of Israel For First Time | Ukrainian news (ukranews.com)

2. Israelin ulkoministeriö on joutunut kutsumaan maan korkeimpia edustajia Marokosta tutkimuksiin sieltä tulleiden hälyttävien uutisten johdosta, joihin kuuluvat syytökset seksuallisista ja taloudellisista toimista tavalla, joiden ei pitäisi kuulua diplomaatin toimenkuvaan. Syytöksiä on esitetty korkeiden virkailijoiden useiden paikallisten naisten kanssa harjoittamistaan seksuaalisista kontakteista.

Kutsuttujen joukossa on asiainhoitaja David Govrin, joka palasi Marokosta maanantaina. Päätöksen hänestä teki ulkoministeriön pääsihteeri Alon Ushpiz, joinka toimista alustavan tutkimuksen suoritti korkea israelilainen delegatio, jolka saapui Maokkoon maanantaina löäytääkseen raporttiinsa jotain materiaalia tilanteesta.

Ynetnews raportin mukaan Israelin Marokon ulkominiteriössäoli täysi kaaos, henkilökunnan ollessa toistensa kurkussa keskinäisissä syytöksiissään. Raportit tapahtumista ovat niukkoja, mutta alustavien tutkimusten mukaan muutamat Govrinin plkkaamat entiset työntekijät Rabatin työtehtävissä valittivat asioista.

Asiasta raportoi journalisteille, josta se ensiksi raportoi Kan yleiselle uutistoimistolle, joka informoi tilanteesta The Times of Israelin hepreankielistä sisar sivua.
Israel recalls Morocco envoy amid probe into misconduct at mission | The Times of Israel ,

3. Israel odottaa, millä tavoin Hizbullah voi esittää provokaationsa ennen Israelin ja Libanonin välissä olevien Merialueiden rajoja koskevian päätösten julkistamista.
Hizbuah esitti varoituksen, ettei se tule seuraamaan tilannetta sivusta, vaan tulee ottamaan aktiivisen roolin Israelin tavuttamiseksi Libanonin tahtoon.
Israel said wary of Hezbollah ‘provocation’ before possible maritime deal | The Times of Israel

4. Israel teki ennaltaehkäisevän iskun Gazan kalstalle, joka joutui pahimpiin sen seurauksena väkivaltaisuuksiin yli vuoteen.
Terrorijärjestö Palestiinan Islamin Jhad PiJ ampui Gazasta israelin puolelle yli 200 rakettia sen jälkeen, kun Israel teki ensimäiisen iskunsa Gazan kaistalle.

Rakettien osumatarkkuus ja navigointi oli ala-arvoista,¨sillä suurin osa niistä putosivat omalle puolelle surmaten yhden lapsen, josta PIJ syytti Israelia ennen kuin selvisi, että omat koirat olivat purreet.
Israel teki Gazaan ennaltaehkäisevän iskun, ja alue luisui pahimpiin väkivaltaisuuksiin yli vuoteen – tästä yhteenotoissa on kyse (yle.fi) ,

5. Iran esittelee uuden Fateh sukellusveneen, joka on aseistettu risteilyohjksilla. Rouhani sanoi julkistamistilaisuudessa, että ”tästä lähtien Fateh sukellusven liittyy Iranin laivastoon minun käskystäni.
jerusalem post english – Haku (bing.com)

Nyt minujn täytyy lopettaa, sillä kirjaimet alkavat hypellä kuvaruudulla.