Valikko Sulje

Tiistai3.5.2022

Kategoriat : Uutiset

TIISTAI 03.05.2022

01. TARKOITUKSENI oli kertoa tänään jotain rohkaisevaa ja mieltä ylentävää, mutta uutisotsikoita seuratessani päädyin lopputulokseen, etteivät näkymät edellytä juhlimista, vaikka toisaalta Israelin viettäessä syntymäpäiväänsä torstaina 05.05., on kaikki edellytykset kiittää Israelin Pyhän armahdusta kansaansa kohtaan, jota Hän kokoaa synnyinsijoilleen Israeliin.

Palatakseni tuohon viittaukseen varjoisista lähiajan näkymistä on ensimmäiseksi kiinnittää huomio siihen, mitä Venäjän ulkoministeri Sergeri Vlasov sanoi erään haastattelun yhteydessä.

Vlasov sanoi ensiksi, että vaikka Venäjä juhlii Toisen Maailmansodan voittoa Natsi Saksasta ja sen liittolaisista maanantaina 09.05., sotilaalliset operaatiot Ukrainan sisällä jatkuvat suunnitelmien mukaisesti ennen sitä ja sen jälkeen.

Vakavan ja kohtalontuntuinen pokerinaama Vlasov kertoili sitten kuin muina miehenä suunnitelmista hyökätä niitä maita ja niiden pääkaupunkeja vastaan, jotka avustavat Ukrainan kapinahallitusta, jollaisena Venäjä pitää sitä vastaan taistelevaa Volodymyr Zelenskin johtamaa hallitusta.

Vlasov ei maininnut ydinaseiden käyttämistä, eikä hypersonisia ohjuksia niiden kuljettamiseksi haluttuihin kohteisiin maailmassa, joiden sanotaan suuresta nopeudestaan johtuen pystyvän välttämään torjuntayritykset. Venäjän johtajat ovat kuitenkin toistamiseen varoittaneet niiden käyttämisestä, jos he katsovat maan turvallisuuden niin vaativan.

Kremlinin tämän hetkinen voimakaksikko Presidentti Vladimir Putin ja antavat kuvan turhautumisesta ja pettymyksestä, sillä Ukrainan sisäiseksi kurinpalautukseksi tarkoitettu operaatio on kehittynyt lähes täysimittaiseksi sodaksi. Pettymystä lisäävät johtavien länsimaiden lähes yksimielinen Zelenskin hallitukselle antama tuki sekä suorina maksusuorituksina ja asetoimituksina.
Venäjän pyyntöihin neuvotteluista on vastattu vaatimuksella joukkojen täydellisestä
vetäytymisestä, joiden tueksi länsimaat ovat asettaneet raskaita sanktioita ja eristystoimia, joiden päämääränä lienee Venäjän hallituksen kaataminen.

Länsimaiden asettamat neuvotteluehdot ovat osoittautuneet mahdottomiksi hyväksyä, minkä johdosta sotatoimet jatkuvat verisinä ja tuhoisina raunioittaen kukoistavan maan, ja aiheuttaen tähän mennessä 5.5 milljoonan pakolaisaallot.

Historia tullee aikanaan tuomitsemaan aiheutetut tuhot ja ihmisten kärsimykset, mutta nyt jo voitaneen ihmetellä, ovatko jauhot länsimaiden pusseissa koshereja? Onko niillä mahdollisesti salattuja motiiveja, joista on vaiettu? NWOn tavoitteiksi astettamat maailman varallisuuden ja demografian toteutumiseksi täyttyy 2030 mennessä, jolloin geat resess (kaiken nollaamiseksi) tulisi olla valmis.

Ovatko länsimaiden johtajat huomioineet, että Venäjän kansa kuuluu itämaisiin kansoihin, joissa kasvojen menettäminen on kuolemaa pahempi nöyryytys?

Presidentti Putin sanoo kuuluvansa suomalais-ugrilaiseen kansaan, sen vepsäläiseen heimoon, mutta Venäjän sosialistisessa maassa asuneena hän lienee omaksunut sen ideologian ja ajatuskuviot.
Lisäksi hänen koulutuksensa NL:n ja Venäjän KGB:n upseerina lienee muovaillut hänen käyttäytymismalliaan tavalla, jossa nöyryytys vaatii kompensaationsa, joka suoritetaan vastaavassa valuutassa.

Putinin on sanottu sairastavan dementiaa, mutta voisiko ajatella, että valtava henkinen paine ja kärsityt nöyryyrykset ja syrjinnät ovat murtaneet hänen koulutuksensa ja tahdonvoimansa suoman immuniteetin?

02. Venäjän ulkoministeriSergei Lavrov sanoi myös kommentissaan, että natsijohtaja Adolf Hitlerillä oli myös juutalaista verta suonissaan.
Hän muistutti myös , että monet juutalaiset ovat olleet pahoja antisemitistejä ja jopa juutalaisvihaajia. (Näin oli Rooman inkvisation aikana Euroopassa)

Lavrovin kommentti on herättänyt suurta hämminkiä maailmassa. USA:n
ulkoministeri Antony Blinken sanoi: ”On jokaisen velvollisuus puhua sellaista väärää ja vaarallista retorikkaa vastaan ja puolustaa ukrainalaista kumppania Kremlinin kiivaita hyökkäyksiä vastaan”.

Pääministeri Bennett sanoi maanantaina: ”Lavrovin sanat eivät ole totta, ja hänen tarkoituksensa on väärä. Sellaisten valheitten kohteena on syyttää juutalaisia historian pahimmista rikoksista, joita tehtiin heitä kohtaan, ja päästää Israelin viholliset vastuustaan”. www.israelnationalnews.com/news/326824, ’

03. Venäjän suorittamissa Vuhledarin kaupungin pommituksissa Donetskin alueella ainakin kolme siviiliä sai surmansa tiistaina, kertoi Ukrainan presidentin virasto. Muutamat alueet Donetskin alueella ovat olleet jatkuvien pommitusten alaisina.

Venäjän hyökkäykset Ukrainassa ovat jatkuneet 69 päivää. Jotkut arvioivat, että Venäjä voi virallistuttaa sodan Voiton päivänä 09.05.2022.

Venäjän ja Ukrainan sota: Julistaako Putin virallisesti sodan Ukrainalle? – Jerusalemin posti (jpost.com)

Harkovissa iihminen sai surmansa ja kaksi muuta haavoittuivat . Venäjä pyrkii samaan Harkovin valtansa alle.

Ukrainasta on kuljetettu Venäjälle 11 500 ihmistä, 1847 heistä lapsia.

Lavrovin määritelmän mukaan Viro ei ole enää puolueeton maa., ja saa vielä israelilaisia aseita Ukrainaan.

Ukrainan ulkoministeriö pyytää Kiinaa sovittelemaan sodassa Venäjää vastaan.
Ukrainaa avustavatg israelilaisdet ovat palkkasotilaita.

Venäjän ja Ukrainan sota: Julistaako Putin virallisesti sodan Ukrainalle? – Jerusalemin posti (jpost.com) ,
Maskipakko poistetaan Isaelissa paitsi missä tartuntavaara on ilmeinen, kuten sairaalat.
COVID-19: Israel ei enää tarvitse naamioita, mutta on muitakin – Jerusalem Post (jpost.com) ,
Israel valmistautuu avustusten lähettämiseen Ukrainaan.

ISRAELIN LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 13 -32; Tiberias 20 -37; Suolameri 22 -36; Eilat 22 -37 +C-astetta, aurinkoista.
Weather in Israel (israelinfo.co.il) ,