Valikko Sulje

Torstai 10.02.2022

Kategoriat : Uutiset

TORSTAI 10.02.2022
Kuten valistunut lukijani hyvin tietää, juutalainen ajanlasku perustuu kuukiertoon, jonka mukaisesti meillä on nyt meneillään vuosi 5782. Tutkijat ovat kuitenkin arvioineet, että sekavien maasta karkotusten tai muiden syiden johdosta tunnollisesti aikaa seuraavat kirjurit ovat tehneet parinsadan vuoden virheen, eli 6 000 vuotta pitäisi täyttyä pian.
Jumala ei kuitenkaan tee virheitä, vaan Hän seuraa tarkoin omaa aikatauluaan, sillä kaikki on kirjoitettuna Hänen kirjoissaan. Ilmestyskirjassa kerrotaan elämän kirjasta, jonne ihmistä koskevat asiat on kirjattu maailman perustamisesta lähtien, mutta josta ne voidaan myös poistaa. (Ilmk.17:8; 20:12)
Aikamme ihmiset seuraavat tarkoin merkkejä ja kyselevät viestejä, mikä on ajankohta nyt ja missä me elämme. Sitä kyselivät myös Jeesuksen opetuslapset, mutta Hän ei antanut vastausta todeten, ettei aika koskenut heitä. (Apt. 1:7), mutta meitä se voi koskettaa, ”eikä Jumala tee mitään ilmoittamatta siitä palvelijoillensa profeetoille”. (Aam.3:7)
Meitä koskevat mitä läheisemmin ne, mistä Jeesus varoitti opetuslapsiaan: Se sukupolvi joka näkee Israelin uuden syntymän, ei katoa, ennenkuin kaikki se, mitä on kirjoitettu, tapahtuu.
”Mutta pitäkää te vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous tai elämän murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta”.(Lk.21:31- 36) Sana päihtymys (kraipale) on lääkintätermi, joka viittaa farmasian tuotteisiin.
01. Kaksi sisarusta Gerrer hasidic perheestä ilmoitetiin poliisille kadonneiksi,välillä tulleen esiin ja taasen kadonneen,

Kikar Hashabbat mukaan – sisarukset Sandik perheestä Bnei Brakista, ilmoitettiin ensin jättäneen vanhempansa ja muuttaneen toiseen hasidic yhteisöön. Toisen huhun mukaan heille pyrittiin saamaan suojelupäätös isänsä väkivallan vuoksi.

Kan Moreshet julkaiseman uutisen mukaan heidän kyynelehitvä äitinsä pyysi tyttäriä palaamaan kotiin hänen miehensä istuessa hänen vierellään.

Pian tämän jälkeen tyttärien naimissa oleva vanhempi sisar tuli esiin kertoen:
”Jopa rehelliset ja aidot ihmiset ovat joutuneet valheiden ja syytösten kouriin, joita ihmiset levittävät vahingoittaen koko Gerrer hasidic lahkoa perheen jutun vuoksi”.

Hän sanoi Kikar Hashabbat mukaan, ettei perheen kotia hoidettu kunnolla. Tyttöjä pidettiin eristettyinä ja nuorempaa veljeä lukittuna huoneessaan, voimatta tavata ystäviään. Tyttärien sisar pyysi ihmisiä jättämään heidät rauhaan, antaen tytärten jäädä asumaan hänen kanssaan, eikä käyttää heidän vanhempiaan koko perheen manipuloimiseen. He eivät palaa perheensä luo toistaiseksi.
www.israelnationalnews.com/news/322009,

02. Israelin ulkoministeriön pääsihteeri Alon Ushpiz vieraili viike kuussa salaisesti Turkissa valmistellen presidentti Isaac Herzogin vierailua ensi kuussa, kertoi ynetews,
Ushpiz tpasi Turkissa presidentti Tecep Tayyip Erdoganin läheisen neuvonantajan poliittisissa kysymyksissä Ibrahim Kalinin. Se oli enimmäinen diplomaattitason vierailu Turkissa kuuteen vuoteen. Erdogan kaipaa yhteyksiä ulkomaihin.
www.israelnationalnews.com/news/322042,

03. Taloudellisuuden miniteri Orna Barbivay puolustaa ”vastavuoroisuuden nimessä” suunnitelmaansa vähittäismyyntitavaroiden ja sähkön hintoja elinkustannusten yleisen nousun aikana.

Barbivay sanoo, se ratkaise pulmia, mutta se avustaa työtätekevän väestön mahdollisuuksia säilyä hengissä COVID19 muunnoksineen puristaessa kansaa.
www.israelnationalnews.com/news/322048,

04. Aiempi poliisi-komissaari Roni AlSheikh sanoo Pegasus vakoiluohjelmaa käytetyn täysin vain lain puitteissa siviilien seuraamiseksi.

Hän heittää vaimennettuja syytöksiä median edustajiin suurten otsikoiden saamiseksi, mutta kieltää laittomien keinojen käyttämisen.
www.israelnationalnews.com/section/46,

05. Israelin yleiseen käyttöön ja terminologiaan on juurtunut uusi termi. ”setleri-väkivalta, jota käytetään varsin laveasti kuvaamaan arabien ja juutalaisten välisiä yhteenottoja, jotka voivat kehittyä verisiksi.

Yleisemmin niillä tarkoitetaan vastavuoroisia hyökkäyksiä puolin ja toisin, mutta siinä missä arabien tekemiä tihutöitä vähätellään tai jätetään raportoimatta, juutalaisten asukkaiden pyrkimykset suojella omaisuuttaan ja viljelyksiään leimataan ilman tutkimuksia väkivaltaisiksi.

Tällaiset yhteenotot ovat kuitenkin huolestuttavasti lisääntyneet, ja niissä käytetään yhä useammin tuliaseita myös arabien taholla.

Juudean ja Samarian poliisiosaston komentaja Uzi Levy sanoi suljetuissa keskusteluissa yleisen turvallisuusministeri Omer Barlevyn kanssa, ettei Barlevy anna etusijaa välkivaltaan arabeja vastaan, eikä poliisi voi torjua näitä rikoksia.
Hän valitti, ettei setlerien väkivaltaa ole lisätty hyökkäyksiin yleistä turvalliuutta vastaan, eikä siten anna oikeutta sotia sitä vastaan.

”Setleriväkivalta” hyppäsi vuoden 2019 352 rikoksesta seuraavana vuonna 353:en . Vuonna väkivaltaisia tilanteita oli 563 vuonna 2021.
www.israelnationalnews.com/news/322052,

06. Viranomaiset ovat määritelleet, että juutalainen/amerikkalainen näyttelijä Bob Saget, joka löydettiin kuolleena asunnossaan Orlandossa Floridassa, iski päänsä vahingossa kiinnittämättä siihen suurempaa huomiota, ja meni nukkumaan. Mikään ei viittaa alkoholin tai huumeiden käyttöön.
www.israelnationalnews.com/news/322040,

07. Lentokoneen torjuntaohjus ammuttiin Syyriasta kohti Israelia, mikä aiheutti sireenien ulvonnan Shomronissa ja Wadia Arassa.

IDF mukaan torjuntaohjus ammuttiin Syyriasta ja räjähti ilmassa aiheuttamatta tuhoa, eikä torjuntaohjusta tarvittu.
www.israelnationalnews.com/news/322040,

08. Abi Dhabissa UAE:ssa tapahtui ilmeisesti kaasuräjähdys, vaikka ensin otaksuttiin sen aiheutuneen Houthien ampumasta ohjuksesta. Kaksi erillistä räjähdystä kuultiin. Räjähdys aiheutti tulipalon, joka saatiin sammutettua nopeasti.
www.israelnationalnews.com/news/321972,

09. PLO:n keskusneuvosto ”peruutti Israelin tunnustamisen, kunnes Israel tunnustaa Plestiinan valtion itsenäisyyden”.

PLO:n julistuksessa todetaan Ramallahissa pidetyssä tilaisuudessa, että ”Palestiinan valtiolla on itsenäisyys Palestiinan maassa, ja että miehitys, sen armeija ja setlerit palestiinalaisten mailla, ovat laittomia ja ne tulee poistaa välittömästi”.

PLO kehotti presidentti Joe Bideniä toimimaan antamiensa lausuntojen pohjalta kahden valtion perustamiseksi, kunnes ne voivat toimia täysin itsenäisesti.
Lausonnossa vaaditaan, että USA:n hallitus avaa USA:n Jerusalemin konsulaatin ja avaa PLO:n toimiston Washingtonissa.
www.israelnationalnews.com/news/322036,

10. Valkoisen Talon lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi keskiviikkona, että ydinkeskustelut Iranin kanssa ovat saavuttaneet kriittisen vaiheensa. Puhuessan Reuterssille Psaki varoitti, että on mahdotonta palata Iranin ydinsopimukseen, ellei sopimusta saada solmittua lähiviikkojen aikana.

Toiseksi Psaki totesi, että aiempi sopimus käy tarpeettomaksi, jos Iranin ydinpommi valmistuu. Iran puolestaan näyttää palaavan JCPOA2015 sopimuksen hyväksymiseen. USA:n ulkoministeriön tiedottaja sanoi, että sopimus on vielä mahdollinen, mutta että se täytyy toteuttaa kiireellisenä.
www.israelnationalnews.com/news/322038,

11. Ukrainan Venäjä kriisi on saavuttanut vaarallisimman asteensa, sanoi Englannin pääministeri Boris Johnson. Sota on hänen mielestään täydellinen katastrofi.
Johnson keskustelee NATO:n puolustusliiton johtajien kanssa Brysselissä ja myöhemmin Puolassa.
Venäjä puolestaan vahvistaa joukkojaan Ukrainan rajoilla ja Valkovenäjällä, ja on tehnyt sitä viikkojen kuluessa. Ulkoministeri Liz Truss varoitti Moskovaa, että jatkuva agressio johtaa vaikeisiin seurauksiin.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puhuu ”lännen hysteriasta”. Moskova haluaa, ettei Ukraina liity NATO:on, mutta Johnson sanoo: ”Se oikeus on kaikilla osapuolilla”.
www.bbc.com/news/live/uk-60325643,

12. Venäjä tuomitsee Israelin ohjusiskut Syyriassa sen jälkeen, kun Syyriasta ammuttiin ohjus kohti Israelia ja IAF:n vastatessa siihen.
Alexander Yetinov , Venäjän lähettiläs Syyriaan, sanoi Novostin artikkelin mukaan maansa tuomitsevan ne mitä vakavimmin, ja lopettamaan ne.

Yön aikana Syyriasta ammuttu ohjus räjähti ilmassa Wadi Ara alueella. Sen sirpaleita löydettiin Isrealin pohjoisosassa, lähellä Jeniniä Samarian pohjoisossa.
IAF iski Syyrian pohjoisosaan, tutka- ja ilmatorjuntapattereita vastaan.
www.israelnationalnews.com/news/322008,

13. Israelilaista bussia tulitettiin Jerusalemissa, bussi kärsi vaurioita ja ikkunoita rikkoutui, mutta kukaan ei haavoittunut.
Syyllinen pääsi pakoon, shabak tutkii tilannetta.
www.israelnationalnews.com/news/322034,

14. Bennett lupaa alentaa työtätekevien perheiden veroja ja alentaa tariffeja kulutustavaroille. Bennett, Liberman ja Barbibai esittelivät taloudellisen suunnitelman, jolla veroja alennetaan jokaiselta vanhemmalta 230 NIS ja jokaisesta lapsesta 06 -12 ikäluokissa.
www.israelnationalnews.com/news/322029,

15. Iran testasi uutta ohjusta, jonka kantomatka on 2000 km, sillä yltää pitkälle Israeliin.
static.timesofisrael.com/www/uploads/2019/03/w.png,

LÄMPÖTILAT ISRAELISSA

Jerusalem 04 -08; Tiberias 09 -15; Suolameri 12 -19 +C-astetta, heikkoa sadetta tulee kaikkialla, välistä ryöppyämällä.
forecast.israelinfo.co.il/,