TORSTAI 23.6.2022
1. Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrkii saamaan jonkinlaista oikeudellista tukea sekä kansainvälisen oikeuden oikeutusta aloittamalleen sodalla Ukrainassa johtaessaan lippulaivansa talousforumin istuntoa perjantaina St. Petersburgissa.
Venäjä perusti Kansainvälisen Talousforumin vastapainoksi vastaavalle lännen Talous Forumille. St.Petersurgin Talousforumin kautta Putin pyrkii osoittamaan , että Venäjä pystyy onnistuneesti vastustamaan USA:n ja EU:n asettamia sanktioita, joilla pyritään Putin eristämään kansainvälisesti.
Putinin pyrki saamaan uskollinen liittolainen Kazakhstanin presidentti Kassym -Jomart Tokayevin tuen ja oikeutuksen Ukrainan sotaretkelleen, mutta ei onnistunut siinä, vaikka Kremlin tukema RT TV moderaattori Margarita Simonyen painosti häntä häpeilemättä.
”Kazakstan ei tunnusta puoli-itsenäisiä alueita, joita nähdäkseni Luhansk ja Donetsk ovat” Tokayev totesi. Hän sanoi maailman joutuvan kaaokseen, jos kaikki sadat muut maat seuraisivat Ukrainan esimerkkiä, ja vaikka niissä asuvat ihmiset näyttäisivätkin omaavan oikeuden itsemääräämiseen.
Tämä on huomionarvoista, sillä Tokayev suositti Venäjän sotilaitten lähettämistä Kazachstaniin oletetun vallankaappauksen estämiseksi.
Venäjä ja Kazachstan ovat Moskovan johtaman Eurasian Talousunionin jäseniä, jonka päämääränä on kilpailla EU:n kanssa.
Putin kertoi foorumin jäsenille viranomaiasten stabilisoivan taloutta askel askeleelta, ”eikä Lännen julistama Venäjän vastainen salamasota tule onnistumaan”.
Putin sanoi Mark Twainia jäljitellen, että ”raportit minun kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja”.
Putin says Russia can survive sanctions, says West will suffer more | American
Military News
2. Sotatieteiden dosentti ja Ruotsin maanpuolustuskorkealoulun tutkija Ilmari Käihkö seuraa henki kurkussa Ukrainan ponnisteluja sodassa ylivoimaista Venäjän armeijaa vastaan. Käihkö sanoo Venäjän tykistön ylivoiman olevan järkyttävän, ja Ukrainan johto lähettää toistamiseen hätähuutoja länsimalle, että ammukset alkavat olla lopussa, ja että ainoa toivo on lännen nopea avustus.
Venäjän armeijan johto sanoo välttävänsä suoria rintamahyökkäyksiä Ukrainan joukkoka vastaan ja mielummin saartavansa ne ihmishenkien säästämiseksi.
Ukraina valittaa myös, että lennokkien suoma etu on poistumassa Venäjän saadessa ilmavoimansa taistelukuntoon ilmaherruuden voittamiseksi.
Käihkö varoittaa myös Ukrainan esimerkin voivan vaikuttaa Kiinan toimiin Taiwanin miehittämisen suunnittelussa. Sama voitaneen todeta Suomen ja Baltian
maiden tapauksessa. Venäjä on ollut kovin vaitonainen Suomen ja Ruotsin NATO- hakemuksista, jotka ovat saaneet länsimaista suuria lupauksia avustuksista, mutta seuraa varmaan tarkoin kaikkia käänteitä. Sekä Englanti että USA lupaavat lähettää sotilaitaan Ukrainaan, mikä merkitsee sodan laajenemista .
Venäjä on pyrkinyt kaikin tavoin vältämään suoria yhteenottoja NATO:n kanssa, mutta Ukrainan veristen taistelujen kiihottamina pelontunne on voinut häipyä.
Ukrainan journalistien taholta raportoidaan, miten venäläiset joukot kylmästi teloittivat ukrainalaisen journalistin lähellä Kieviä.
Venäläiset poliitikot eivät saaneet brittiviisumeita. He olivat tulleet osallistuakseen turvallisuus huippukokoukseen, mutta Englanti kielsi heiltä viisumit.
news.sky.com/story/ukraine-news-live-ukrainian-journalist-coldly-executed- near-kyiv-american-killed-w.
3. NATO on valmis puolustusjoukkojensa suurimpaan uudistamiseen kylmän
sodan ajan jälkeen, mukaan lukien nopeantoiminnan 40 000 miehen yksiköt.
Venäjän hyökkäys Ukrainan alueille on aiheuttanut perusteellisen uudelleen arvioinnin siitä, miten allianssi pystyy vakuuttamaan Venäjän presidentille Vladimir Putinille, ettei sen kannata suunnitella hyökkäyksiä yhtään sen kolmestakymmenestä jäsenmaasta vastaan.
Vaikka Ukraina ei ole NATO:n jäsen, hyökkäys on nostanut esiin teoreettisen mahdollisuuden, että samantapainen hyökkäys voisi tapahtua jotain
jäsenmaata vastaan, ja tässä Baltian maat ovat vaaravyöhykkeessä, sillä Venäjän taholta on esitetty niitä koskevia arvioita niiden kuulumisesta Venäjään .
Pitkän aikavälin suunnitelmiin ei oltu kiinnitetty suurtakaan huomiota ennen helmikuun 24. päivää – jona Moskova aloitti suunnitelmansa toteuttamiseksi täysipainoisesta hyökkäyksestään Ukrainan pääkaupunkia Kieviä vastaan.
Käytännön realiteetit ovat pakottaneet johtajat tutkiman tilannetta Espanjan huippukoukouksessa 28 -30 kesäkuuta sellaisena, kuten se on toteutunut silmäimme edessä.
”Yön aikana mielipiteet ovat muuttuneet” sanoo NATO:n sotilasjohtaja.
”NATO tuntee nyt kuin tulleensa sähköistetyksi. Voit tuntea voiman elävöittäneen koko järjestelmän”.
Diplomaatit ennustavat Madridin kokouksen suorittavan – tai ainakin luvata
suorittamisen kehykset – asenteen radikaalista muutoksesta.
On ehkä aikaista puhua sotahysteriasta, mutta innostus sodan mahdollisuuteen on nostanut uuden vaarallisen elementin Eurooppaan.
Historiallisesti sitoutumattomien maiden Ruotsi ja Suomi esteettömästä ja nopeasta liittymisestä NATO:n jäseniksi viivästyminen Turkin vastustuksen vuoksi on aiheuttanut pettymystä tarkkailijoissa, sillä liittyminen Nato:on oli tarkoitttu töytäisyksi Putinille ja voitoksi allianssin jäsenille, mutta prosessi on kuitenkin pantu alulle ja jatkunee omalla painollaan.
¨ NATO set to agree biggest overhaul of defences since the Cold War – including expansion of 40,000-strong response force | World News | Sky News
NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi puheessaan valtion päämiehille Madridissa, että kokous on muotoileva konfrenssi, koska se pidetään turvallisuuden kannalta keskeisenä aikana.
Kokouksen henki näyttää olevan kaikkea muuta kuin sovinnollinen. Sen muotoili sanoiksi NATO:n puolustusministeri todeten: Buchhan massamurhan kaltainden viha mielisyys on jotain, jota ei sallita tapahtuvaksi NATO:n alueella.
”Jos Venäjä yrittäisi hyökätä, se tultaisiin poistamaan maan pinnalta”.
Viron puolustusministeri Kusti Salm totesi: ”Jos sinulla on tarvittava, riittävä joukkovoima, sillä osoitat vastustajallesi, että joukkojden ylimäärä osoittaa määrän, jotka hyökkääjä menettää välittömästi”.
”Viestin tulisi vaikuttaa heidän halukkuuteensa miehittää. Venäjä voi lukea sen siten, että vaikka he yrittäisivätkin, heidät tultaisiin poistamaan maan pinnalta muutamien ensimmäisten tuntien aikana”.
”Nato:n jäsenmaitten tulee ylläpitää taisteluvalmiita joukkoja, sotilaita, merimiehiä, merisotilaita ja ilma voimia, valmiina siirrettäviksi tarvittaviin kohteisiin eri vahvuuksina”.
NATO:n Nopean Toiminnan Joukot (NDF), jo tarjoaa USA:n kenraali Tod Waltersille, allinssin ylimmälle sotilasjohtajalle Euroopassa 40 000 korkeassa valmiudessa olevia miehiä ja naisia. Niiden vahvuus kolminkertaistui Venäjän hyökkäyksen jälkeen ja tulee edelleen kasvamaan uudella nimellä: ”Yhdistyneet Toimintajoukot” (Allied Reaction Force (ARF).
news.sky.com/story/nato-set-to-agree-biggest-overhaul-of-defences- since-the-cold-war-including-expansion-of-40-,
4. UUTISIA LYHYESTI
Ukrainan presidentti Zelensky vaatii Isrealia liittymään kansainvälisiä sanktioita Venäjää vastaan ajavien hallitusten joukkoon. Zelensky: Israel must join international sanctions regime against Russia – Israel News – The Jerusalem Post (jpost.com) ,
US-presidentti Joe Biden vierailee Israelissa huolimatta Knessetin hajottamisesta ja uusista vaaleista. Zelensky: Israel must join international sanctions regime against Russia – Israel News – The Jerusalem Post (jpost.com)
Israelin puolustusministeri Benny Gantz haluaa nimittää uuden armeijan komentajan ennen vaaleja. Aviv Kochavin kausi päättyy tammikuussa 2023.
Israel’s DM Pushes To Appoint New Army Chief Before Elections – I24NEWS
Israelilaiset ovat tyytyväisempiä talouteen pandemiasta huolimatta.
Survey: Israelis More Satisfied With Economy Despite Pandemic – I24NEWS ,
– Pääministeri Naftali Bennett aikoo toistaiseksi irottautua politiikasta eikä
osallistua seuraaviin vaaleihin.
ttps://www.i24news.tv/en/news/israel/politics/1655965504-israel-bennett- considers-break-from-politics-not-running-in-next-election,
– Väkivalta rehottaa edelleen maassa. Kaksi israelilaista surmattiin kahdessa eri tilanteessa.
Two Israelis Killed In Separate Incidents As Violent Attacks Continue – I24NEWS,
– Haifan epäillyn puukottajan tytär toimi Shin Betin ilmiantajana.
Report: Haifa Stabbing Suspect Daughter Of Ex-Shin Bet Informant – I24NEWS ,
– Kulutustavaraindeksi nousi Israelissa maaliskuussa 0.6 %.
Israel: Prices For Consumer Goods Rose By 0.6% In March – I24NEWS ,
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
1. Jerusalem 24 -30; Tiberias 26 -36; Kuollutmeri 23 -33; Eilat 32 -36 +C-astetta, aurinkoista,
Täsmäsää Dimona – Foreca.fi ,