Valikko Sulje

Torstai 24.03.2022

Kategoriat : Uutiset

TORSTAI 24.03.2022
01. USA:n sanktioitten vuoksi IRGC:n pääsihteeri/komentaja Hossein Salami sanoo järjestönsä vahvistuneen entisestään monin tavoin.

Kuten raportit kertovat USA:n presidentti Joe Biden on Euroopassa – mukanaan pitkä lista Venäjän vastaisia uusia pakotteita, joilla hänen arvionsa mukaan USA Yhdessä NATO-líittonsa kanssa pystyy keskeyttämään Venäjän sotatoimet Ukrainassa.

Toisia maita ja järjestöjä vastaan asetetuista Sanktioista näyttää kehittyneen ainoa keino, jolla presidentti Biden voi sotia likaamatta käsiään. Niiden eettinen ja moraalinen puoli on kokonaan toinen asia. Valta on yhtä kuin maan laki.

”Iranin vihollisilla, sellaisilla kuin Israel ja USA, on hajoamispäivänsä, NWO:n saadessa valtaa”, IRGC:n komentaja hossein Salami uhkaili Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia, Iranin uutiskanava Tasman raportoi keskiviikkona.

Puhuessaan IRGC:n joukkojen edessä Dezfulissa, Iranin lounaisosassa, Salami esitti varoituksensa juutalaisvaltiolle, antaen samalla vihjeitä Iranin suhtautumisesta neuvotteluihin USA:n asettamista sanktioista.

”Israel tulee maistamaan ohjusiskujen karkeran maun, ellei se ole varovainen”. Hän sanoi .”IRGC:n on vahvistunut kaikin tavoin Amerikan voimakkaista, aggressiivisista sanktioista”.

”Viholliset perääntyvät asteittain, eikä niiden politiikka ole enää tehokas” hän sanoi.

Viime viikolla raportoitiin presidentti Joe Bidenin harkitsevan IRGC:n poistamista terrorijärjestöjen mustalta listalta vastineeksi siitä, että IRGC vähentävän jännitystä Lähi-Idässä. (Ettei se vahingoita amerikkalaisia, kuten raportoitiin).

”Olemme astuneet uuteen aikakauteen” Salami sanaili. ”Aurinko on jo laskenut noiden pahojen valtioitten ylle (tarkoittaen Israelia, Yhdysvaltoja ja länsimaita).
Islamin aloittama vallankumous on kiihdyttänyt lännen sivilisaatioiden mädäntymistä” hän lisäsi uhmakkaasti.

”Edellinen vuosisata oli vihollisten ja länsimaitten kirjoittama. Se tarkoitti muslimien vangitsemista ja orjuuttamista, johtuen modernista tietämättömyydestä kaksinapaisessa maailmassa, jossa länsi on edistynyt, ja me olemme taantuneet ja tulleet riippuvaisiksi toisista”.

”Emme pidä ainoastaan marttyyrien hautajaisia, vaan myös koston välitöntä suorittamista heille” Salami analysoi – ehkä viitaten amerikkalaisten suorittamaan IRGC:n edellisen komentajan Qasem Soleimanin teloitukseen Bagdadin lentokentällä.
www.jpost.com/middle-east/article-702139.

02. Iranin ydinteollisuutta koskeva uusi JCPOA-sopimuksen korvaava kv.sopimus on luultavasti hyödytön Iranin aiheuttaman uhan hälventämiseksi, sanoo Yitzhak Klein JP:n 23.03.2022 julkaisemassa artikkelissa.

Klein luettelee, millä tavoin uusi sopimus tulee vaikuttamaan.

– Sopimus tulee ratifioiman Iranin oikeuden ydinaeisiin,
– se poistaa USA:n asettamat 100 miljardin USD sanktiot,
– Iran voi myydä öljyään ja sen tuotteita,
– USA poistaa IRGC:n terrorijärjestöjen listalta,
– Iran voi toimia vapaasti pelkäämätä USA:n sanktioita,
Bidenin hallitus uskottelee, ettei Iran tule saamaan ydinaseita.
Kuitenkin viimeisten päivien aikana asiantuntijat ovat spekuloineet, missä ajassa Iran päättää julkistaa ydinaseensa. Varmuus siitä, että Bidenin vakuutuksella ydin-aseettomasta Iranista olisi mitään todellisuuspohjaa, on lähes olematon.
Israelille kysymys on eloonjäämisestä, jota ei voida perustaa pelkkien lupausten varaan. Iranilla epäillään olevan salaisia maanalaisia laitoksia, joissa voidaan tutkia ja kehittää käyttökelpoisia ja -valmiita aseita YK:n alaisen IAEA:n tietämättä.
Tämä herättää kysymyksen: Pitääkö Israelin ilmavoimien puuttua asiaan pontevammin ja suorittaa ennaltaehkäiseviä iskuja näitä laitoksia vastaan, vaikka vastoin USA:n Valkoisen Talon tahtoa ja selvää lupausta tukea sitä?
Ovatko Bidenin lupaukset, ettei Iran koskaan saa ydinaseita, vain ”kuin ruusupenkit Treblinkan juutalaisten polttolaitoksiin johtavan tien varrella”? ”Joko omiensa, tai kansalaistensa tai maailman silmien peittämiseksi karulta totuudelta”?
”Viimeisten 20 vuoden aikana olemme tehneet kaikkemme todistaaksemme, että olemme lähes eurooppalainen yhteiskunta (samankaltaisuus Ukrainaan on houkutteleva). Tämän 20 vuoden aikana (onneksi) taloudellinen, sotilaallinen ja diplomaattinen asemamme ovat vahvistuneet valtavasti”, Klein sanoi.

”Siitä huolimatta koko polittiikkamme viimeisen 20 vuoden aikana on ollut välttää avoimia konflikteja ja vastakohtaisuutta missä se on mahdollista, jopa maksaen korkeamman hinnan lopettaaksemme huhutkin sotilaallisesta yhteenotosta”.
”Tällainen asenne ei enää palvele etujamme. Vihollisemme ovat hekin voimistuneet ja odotavat edullista tilaisuutta iskeä kun ovat siihen valmiit. Kuten 1956 ja 1967 sodissa ainoa kestävä optio on iskeä ennalt; kuuntelematta, mitä muut valtiot haluavat tai sanovat. Sekä valmistautuminen että taistelut edellyttävät uhria ja antautumista sekä Israelin sotilaista että siviileiltä”.
Uusittu JCPOA-sopimus on sittenkin USA:n pyrkimys pestä kätensä Lähi-Idän kiehuvasta padasta, jossa voi myös polttaa kätensä.
Paljon on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan, miten tyhmää tämä on USA:n intressien kannalta, mutta esitetyt spekulaatiot ovat nyt akateemisia. Alueen valtion pyrkivät nyt asennoitumaan tähän uuteen todellisuuten kykyjensä mukaan.
Tehtyään päätöksensä boikotoija Venäjän öljyä (ja kaasua) presidentti Biden pyrki soittamaan kaikille Persainlahden öljyvaltioille saadakseen ne lisäämään oma öljyntuotantoaan, mutta ne joko kieltäytyivät vastaamasta tai liittymästä boikottiin.
”Tämäkin osoittaa, miten vähän jos ollenkaan Lähi-Idässä arvostetaan USA:n nykyisen johdon kykyä enempää avustaa kuin vahingoittaa niitä”, Klein toteaa artikkelissaan.

”Koko alueen ollessa lähellä kiehumispistettä, yksi poliittinen todellisuus on pysyvä: Iranin pyrkimys hegemoniansa vahvistamiseksi”.
”Tämän uhkan vastapaino edellyttää selkeää keskusta, sotilaallista voimaa Iranin uhkan poistamiseksi ja päättäväisyyttä politiikan muodostamiseksi niiden johtamiseksi, jotka kokevat olevansa uhattuina”.
”Tähän saakka sen muodosti USA, mutta heidän johtajistonsa – ainakin siihen saakka että Washingtonissa tapahtuu asenteen tai hallituksen muutos – ei ole sitä enää”.
”Israelin on nyt noustava ja pyrkiä täyttämään tienäyttäjän rooli kykynsä mukaan. Tämä on lupaavin tie turvallisuuteen uusi olosuhteissamme”, Klein toteaa.
Klein ottaa esimerkin Bitannian historiasta: ”Brittien kansalaiset tunsivat joutuneensa hylätyiksi, ja pyysivät Rooman keisari Horatiusta (411 eKr) puolustamaan heitä, mutta hän – ollessaan sotien ahdistama kotona – vastasi: ”Hoitakaa itse oma puolustuksenne!”.
”Näin meidänkin tulee tehdä” Klein opastaa.
www.jpost.com/opinion/article-702126,

03. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky puhui TV:ssa Venäjän miehitysyritysten kuukausipäivänä ennen NATO:n huippukokousta 24.03.2022.

Ukrainan armeijan komentaja julkisti myös kokoamansa Venäjän armeijan menetykset sodan alusta 24.02.2022:
– Sotilasmenetykset 15 800 kaatunutta,
– 530 tankkia
– 47 erityyppistä sotilaslentonetta,
– 1033 sotilasajoneuvoa
– neljä merialusta.
USA:n presidentti Joe Biden saapui Brysseliin osallistuakseen liittolaistensa kanssa kokoukseen: G7maat ja Eu:n yhteinen kokous koskien konfliktia sen alusta lähtien. Pakolaisia on tähän mennessä kaikkiaan yli 3.6 miljoonaa, jotka pakenivat maasta.
Odotukset, että Biden voisi jotenkin vaikuttaa eheyttävästi eurooppalaisiin liittolaisiinsa, ovat kaiken järjen mukaan kovin nirkoset. EU-maat ovat kiinteästi riippuvaisia venäläisestä öljystä ja kaasusta, eivätkä Bidenin mukanaan tuomat pitkän uusien sanktioiden listat mitenkään hälvennä pelkoa niiden loppumisesta.
Kysymys kaasun ja öljyn toimituksista on vellonut Valkoisen Talon toiminta- suunnitelmissa edes takaisin, ja viimeksi USA kielsi Venäjän öljytoimitukset maahan, kertoi VT:n kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan. Bidenin päätös lopettaa kotoiset öljyporaukset ja Alaskan öljyn hyödyntäminen on järjetöntä.
Euroopassa kaasun hinta on noussut ja noussee edelleen, mikä tuntuu koti-talouksissa, joissa kaasu on tärkein ja keskeisin väline ruuan valmistamiseksi.
Venäjän presidentti Vladimir Biden sanoi keskiviikkona muuttavansa kaasumyynnin tupahtuvaksi vihamielisistä maista pelkästään Venäjän ruplalla, mikä nostaa hintaa.
Sopimus seitsemästä turvallisesta käytävästä siviilikäyttöön tehtiin torstaina, kertoi Ukrainan apulaispääministeri Iryna Vereshshuk. Hän sanoi, että siviilien poistuminen piiritetystä Mariupolin keskuksesta voi tapahtua läheisen Berdyanskin kautta. Mariupolin keskuksesta Venäjä ei salli muodostaa turvallista käytävää.

Pakolaisvirtojen edelleen kasvaessa Ukrainasta presidentti Zelensky vetosi maailman asutuskeskuksissa asuvia ihmisiä metelöimään kaduille vaatiakseen Ukrainan mielettömän sodan lopettamista. Asukkaita Ukrainassa on yli 44 miljoonaa.
USA aikoo julkistaa torstaina uusia pakotteita Venäjän poliittisia virkailijoita ja olichacheja vastaan; perjantaina virkailijoilla on mahdollisuus ottaa kantaa uusiin sanktioihin, lupasi VT:n neuvonantaja Jake Sullivan.

Ennen NATO-maiden kokousta pääsihteeri Jens Stoltenberg lupasi ItäEroopan joukkojensa vahvistamista lähettämällä neljä uutta taisteluyksikköä Bulgariaan, Unkariin, Romaniaan ja Slovakiaan.
Presidentti Zelensky vaatii edelleen lentokieltoa Ukrainaan valittaen, ettei heille ole toimitettu lentokoneita, uusia torjuntaohjuksia, tankkeja ja aluksissa toimivia meri-ohjuksia toisia aluksia vastaan ”Tässä huippukokouksessa tulemme havaitsemaan, ketkä ovat ystäviämme, ketkä kumppaneitamme ja keitä ovat ne, jotka myivät ja pettivät meidät” Zelensky sanoi. www.jpost.com/international/article-702160,
04. UUTISIA LYHYESTI

– COVID19 pandemia on vaikuttanut luonnollisen kasvun vähenemisen yli 73 %, tai kuoleman ja synnytysten vähenemiseen 55.5 %:sta 2020 ja 45.5 %:sta 2019 kahteen edelliseen vuoteen verrattuna väestörekisteriviraston datan mukaan.
www.jpost.com/health-and-wellness/coronavirus/article-702161

– PohjoisKorea laukaisi torstaina kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen pitkän matkan ballistisen ohjuksen kohti merta, sanoivat sotilaalliset lähteet Pohjois-Koreassa ja Japanissa.
www.jpost.com/breaking-news/article-702159,

– Venäjän menetykset Ukrainan sodassa ovat jo tähän hetkeen mennessä 26 päivässä ylittäneet sen, mitä SU menetti Afganistanin sodassa (1979 -1989) kertoo Ukrainan puolustusministeriön data.
www.jpost.com/breaking-news/article-702073,

Tuhottuaan useita kymmeniä Venäjän tankkeja Ukrainan puolustus on keskittynyt lentokoneitten alas ampumiseen.
Ukrainan presidentti Zelensky arvoi, että sota päättyy huhtikuun loppuun mennessä.
www.jpost.com/breaking-news/article-702073.

– Ukrainan sota on sotkenut Venäjän kaasu- ja öljytoimituksia, nostaen hintoja jyrkästi, mutta se on lopettanut Ukrainan viljan viennin, josta 95% kulkee MustanMeren satamien ja salmien kautta.

Samoin Venäjän viljatoimitukset AzovinMereltä ovat vähentyneet, mitkä yhdessä ovat aiheuttaneet mammuttimaisen kriisin maailman markkinoilla.
Coronavirus aiheutti ennen Ukrainan sotaa pääviljatuotteiden määrän romahtamisen PohjoisAfrikasta maailmanlaajuisten kuljetusongelmien vuoksi.
www.jpost.com/international/article-702134,

– USA:n ulkoministeri Antony Blinken syyttää Venäjän suorittaneen ja suorittavan toimia, joita voidaan kutsua sotarikoksiksi, ja joita voidaan käsitellä Haagin kv oikeusistuimassa. Biden kutsuu Putinia rikolliseksi.

Tällaiset julkiset syytökset ovat harvinaisia diplomatiassa ja ne tekevät sopimusten laatimisen erittäin hankaliksi. Neuvottelut ovat lopultakin väistämättömät kriisien selvittämiseksi.
www.jpost.com/international/article-702085,

– Joe Biden toisti vanhan hokeman, jota erityisesti Shia-muslimit rakastavat: ”Entinen maailma pitää tuhota, voidaksemme rakentaa sen raunioille uuden”.
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 03 -08; Tiberias 09 -14; Suolameri 13 -19; Eilat 11 -23; yleisesti sadetta koko maassa, osa siitä lumena tai räntänä. Internetissä näytettiin sakeaa lumisadetta jollakin Israelin paikkakunnalla; lehmät hakivat siinä suojaa tuulelta ja sateelta.
forecast.israelinfo.co.il/,