Exoduksen jälkeen Israelin kansa seisoi Moosekselta saadun johdatuksen varassa erämaan rajalla. Nyt alkoi uusi vaihe – lupauksen täyttyminen: astuminen Kanaanin maahan, josta Jumala oli vannonut Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Tämä tie johti valloitukseen, tuomarien aikaan, yhtenäiseen kuningaskuntaan ja lopulta hajanaisuuteen ja pakkosiirtolaisuuteen.
Joosua ja Kanaanin valloitus
Mooseksen kuoltua Joosua sai kutsun viedä kansa Jordanin yli. Jumala vahvisti lupauksensa:
”Ole vahva ja rohkea, sillä sinä saatat tämän kansan siihen maahan, jonka minä heidän isilleen vannotin antavani heille.”
(Joos. 1:6)
Jerikon valloitus (Joos. 6:20) osoitti, että voitto ei tullut omalla voimalla, vaan Herran avulla. Vähitellen maa jaettiin heimoille, ja Israel asettui sinne, mihin Jumala oli heidät johdattanut.
Tuomarien aika ja heimoliitto
Kun Joosua kuoli, Israelin kansa eli heimoittain, ilman keskitettyä kuninkuutta. Tuomarien kirja kertoo toistuvasta kierrosta: kansa lankesi epäjumalanpalvelukseen, viholliset sortivat heitä, kansa huusi Jumalan puoleen ja Herra nosti tuomarin pelastamaan heidät (Tuom. 2:11–19).
Tähän aikaan kuuluivat mm. Debora (Tuom. 4–5), Gideon (Tuom. 6–8) ja Simson (Tuom. 13–16). Tuomarien aika paljasti, kuinka helposti kansa luopui Herrasta, mutta myös sen, kuinka uskollisesti Jumala kuuli heidän huutonsa.
Daavidin ja Salomon valtakaudet, Jerusalemin temppeli
Israelin kansa halusi kuninkaan, ”niin kuin muillakin kansoilla on” (1. Sam. 8:5). Ensimmäinen kuningas Saul ei ollut uskollinen Jumalalle, mutta hänen jälkeensä nousi Daavid, ”Jumalan mielen mukainen mies” (Apt. 13:22).
Daavid yhdisti heimot, valloitti Jerusalemin ja toi sinne liitonarkin (2. Sam. 6:12–15). Hänelle annettiin lupaus, että hänen jälkeläisensä istuisi ikuisesti valtaistuimella (2. Sam. 7:12–16) – messiaaninen lupaus, joka täyttyy Yeshuassa.
Daavidin poika Salomo rakennutti temppelin Jerusalemiin (1. Kun. 6). Temppeli oli Jumalan läsnäolon merkki kansan keskellä ja paikka, johon kansa kokoontui palvomaan ja uhraamaan. Salomon valtakausi oli rauhan ja loiston aikaa, mutta hänen sydämensä kääntyi vanhoilla päivillään epäjumalien puoleen (1. Kun. 11:4).
Valtakunnan jakautuminen ja pakkosiirtolaisuudet
Salomon kuoleman jälkeen valtakunta hajosi kahtia (1. Kun. 12:16–20):
- Pohjoiseen syntyi Israelin kuningaskunta (10 heimoa).
- Etelään jäi Juudan kuningaskunta (Juuda ja Benjamin).
Pohjoisen valtakunta oli täynnä epäjumalanpalvelusta. Lopulta Assyrian kuningas vei sen pakkosiirtolaisuuteen vuonna 722 eaa. (2. Kun. 17:6). Nämä heimot tunnetaan ”kadonneina heimoina”.
Eteläinen Juuda kesti pidempään, mutta kansa ei kuunnellut profeettoja. Vuonna 586 eaa. Babylonian kuningas Nebukadnessar hävitti Jerusalemin, poltti temppelin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen (2. Kun. 25:9–11).
Israelin tie Luvattuun maahan ja kuningaskunnan aikaan osoittaa Jumalan lupauksen uskollista täyttymistä – mutta myös kansan haavoittuvuutta luopumukseen. Jokainen vaihe sisältää hengellisen opetuksen:
- Joosuan valloitusmuistuttaa luottamuksesta Jumalan voimaan.
- Tuomarien aikapaljastaa ihmisen heikkouden ja Jumalan armoa toistuvasti.
- Daavidin ja Salomon valtakaudetnäyttävät, kuinka liiton lupaus ja Jumalan läsnäolo temppelissä oli kansan sydän.
- Jakautuminen ja pakkosiirtolaisuusosoittavat, että uskottomuus johtaa tuhoon, mutta Jumalan liitto pysyy ja avaa tietä profeettojen lupaamalle palautukselle.
Uusi testamentti muistuttaa, että Daavidille luvattu ikuinen valtakunta toteutuu Messiaassa (Luuk. 1:32–33). Vaikka Israelin valtakunta hajosi, Jumalan suunnitelma ei pysähtynyt, vaan Hän johdatti kansaansa kohti lunastusta ja toivoa.