Israelin kansan historia ei pysähtynyt Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Jumalan lupaukset säilyivät, ja niiden kautta alkoi uusi vaihe: paluu Jerusalemiin, temppelin uudelleenrakennus ja kansan identiteetin vahvistaminen. Tämä aika loi perustan myöhemmille vuosisadoille, jolloin Israel eli suurten valtakuntien puristuksessa – Persialaisten, kreikkalaisten ja roomalaisten vallan alla. Lopulta toisen temppelin hävitys vuonna 70 jaa. johti pitkään diasporaan.
Persialaisten päätös sallia paluu
Vuonna 539 eaa. Persian kuningas Koores valloitti Babylonin. Pian sen jälkeen hän antoi julistuksen, joka toteutti profeettojen ennustukset (Jes. 44:28; Jer. 29:10):
”Näin sanoo Persian kuningas Koores: Kaikki maan valtakunnat on Herra, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa. Kuka vain teidän keskuudestanne kuuluu hänen kansaansa – hänen Jumalansa olkoon hänen kanssaan – se menköön Jerusalemiin.”
(Ezr. 1:2–3)
Niin alkoi paluu, jota johti Serubbaabel, ja vähitellen tuhansia juutalaisia lähti takaisin Jerusalemiin.
Toisen temppelin rakentaminen
Palattuaan kansa ryhtyi rakentamaan uudelleen Herran temppeliä, joka valmistui vuonna 516 eaa. (Ezr. 6:15). Profeetat Haggai ja Sakarja rohkaisivat kansaa jatkamaan työtä, vaikka se näytti vähäiseltä Salomon loistokkaaseen temppeliin verrattuna (Hagg. 2:3–9).
Myöhemmin Esra ja Nehemia vahvistivat kansan hengellistä ja yhteiskunnallista elämää. Esra keskittyi lain opettamiseen (Neh. 8:1–3), ja Nehemia johti Jerusalemin muurien rakentamista (Neh. 6:15–16). Näin muotoutui juutalaisuuden perusta, jossa Tooran opetus nousi keskeiseksi.
Kreikkalais- ja roomalaisvallan aika
Kun Aleksanteri Suuri valloitti Persian valtakunnan (n. 330 eaa.), Israel joutui hellenistisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Aluksi tämä toi tiettyä vapautta, mutta myöhemmin seleukidien hallitsija Antiokhos IV Epifanes pyrki pakottamaan juutalaiset luopumaan Toorasta ja omaksumaan kreikkalaiset tavat (1. Makk. 1:41–50).
Roomalaisvallan aika alkoi 63 eaa., kun Pompeius valloitti Jerusalemin. Juutalaiset elivät tämän jälkeen Rooman ylivallan alla, vaikka Herodes Suuri (37–4 eaa.) hallitsi kuninkaana Rooman vasallina. Hän myös laajensi ja kaunisti toista temppeliä, tehden siitä aikansa yhden upeimmista rakennuksista (Joh. 2:20).
Makkabealaissodat ja hasmonealainen kuningaskunta
Seleukidien sorron aikana nousi kapinaan makkabealainen perhe, joka puolusti kansan uskoa ja vapautti Jerusalemin. Vuonna 164 eaa. temppeli puhdistettiin ja vihittiin uudelleen käyttöön – tapahtuma, jota muistetaan Hanukka-juhlassa (1. Makk. 4:36–59).
Hasmonealaiset perustivat oman kuningaskuntansa, joka säilytti itsenäisyyden noin sadan vuoden ajan. Tämä vahvisti juutalaista identiteettiä ja uskollisuutta Jumalan liitolle.
Rooman aika ja vuoden 70 tuho, diaspora
Rooman vallan alla jännitteet kasvoivat. Kansan toiveet vapaudesta ja Messiaan tulosta sekoittuivat poliittiseen vastarintaan. Vuonna 66 jaa. puhkesi suuri kapina Roomaa vastaan. Lopulta vuonna 70 jaa. Rooman armeija, kenraali Tituksen johdolla, hävitti Jerusalemin ja poltti temppelin. Jeesus itse oli ennustanut tämän:
”Tulevat päivät, jolloin vihollisesi… kukistavat sinut maan tasalle, sinut ja sinun lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, koska et tuntenut etsikkoaikaasi.”
(Luuk. 19:43–44)
Temppelin hävitys merkitsi suurta murrosta: uhritoimitukset loppuivat, ja juutalaisuus keskittyi synagogaan, Tooran opetukseen ja rabbiiniseen traditioon. Suuri osa kansasta joutui diasporaan eri puolille maailmaa, jossa he pysyivät vuosisatojen ajan – mutta aina säilyttäen lupauksen toivon paluusta Siioniin.
Paluu pakkosiirtolaisuudesta ja toisen temppelin rakentaminen todistavat Jumalan uskollisuudesta: Hän ei hylännyt kansaansa, vaan antoi heille uuden alun. Samalla profeetat kuitenkin muistuttivat, että todellinen temppeli ei ole vain kivistä rakennettu talo, vaan Jumalan läsnäolo kansansa keskellä (Hagg. 2:9; Hes. 37:26–28).
Vuoden 70 tuho ja diaspora osoittavat, kuinka kansa joutui jälleen koetukselle. Silti Jumalan lupaukset Israelille eivät rauenneet. Apostoli Paavali vakuuttaa:
”Jumala ei ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltätunten valitsi.”
(Room. 11:2)
Näin historian pimeätkin hetket kätkevät sisäänsä toivon – että Jumalan liitto ja lupaukset Israelille ovat pysyviä ja johtavat vielä tulevaan täyttymykseen.