Vuosisatojen diasporan jälkeen juutalaisen kansan kaipuu Siioniin alkoi 1800-luvulla saada uuden muodon. Kansallisuusaatteen nousu Euroopassa, antisemitismi ja hengellinen toivo yhdistyivät poliittiseksi liikkeeksi: sionismiksi. Tämä liike johti vähitellen siihen, että kansainvälinen yhteisö tunnusti juutalaisten oikeuden kansalliseen kotiin esi-isiensä maassa.
Theodor Herzl ja poliittisen sionismin synty
Modernin poliittisen sionismin isänä pidetään wieniläistä juutalaista toimittajaaTheodor Herzliä (1860–1904). Hän havaitsi syvällisesti, ettei juutalaisten ongelma Euroopassa ratkeaisi pelkällä assimilaatioyrityksellä, vaan he tarvitsivat oman kansallisen kodin. Herzlin teosDer Judenstaat(Juutalaisvaltio, 1896) esitti vision juutalaisten valtiosta.
Vuonna 1897 Herzl kokosi Baseliin ensimmäisensionistikongressin, jossa perustettiin Maailman sionistijärjestö. Herzl kirjoitti päiväkirjaansa:
”Baselissa perustin juutalaisvaltion. Jos sanon tämän tänään ääneen, kaikki nauravat. Ehkä viiden vuoden päästä, mutta varmasti viidenkymmenen vuoden kuluttua, kaikki tunnustavat sen.”
Profetiat alkoivat liikkua käytännön toteutusta kohti – Jesajan sanat saivat uuden kaiun:
”Nosta silmäsi ja katso ympärillesi: he kaikki kokoontuvat, he tulevat sinun luoksesi. Sinun poikasi tulevat kaukaa ja sinun tyttäresi kannetaan sylissä.”
(Jes. 60:4)
Ensimmäiset aliyah-aallot 1800-luvun lopulta alkaen
Sionismin rinnalla alkoi käytännön toteutus:aliyah, eli juutalaisten muutto takaisin Israeliin.
- Ensimmäinen aliyah (1882–1903):pääasiassa Venäjän ja Itä-Euroopan pogromeja paenneita. He perustivat maatalousasutuksia ja kibbutzeja.
- Toinen aliyah (1904–1914):nuoria idealisteja, jotka kehittivät heprean kielen uudelleen eläväksi kansankieleksi (Eliezer Ben-Yehuda) ja loivat pohjan modernille Israelille.
Näiden aaltojen aikana perustettiin maatalouskyliä, kaupunkeja (mm. Tel Aviv 1909) ja kansallisia instituutioita.
Balfourin julistus (1917): Britannian tuki juutalaiskansalliselle kodille
Ensimmäisen maailmansodan aikana Britannian hallitus antoi merkittävän lausunnon:
”Hänen majesteettinsa hallitus suhtautuu myötämielisesti juutalaisen kansallisen kodin perustamiseen Palestiinaan ja tekee parhaansa helpottaakseen tämän päämäärän saavuttamista.”
(Balfourin julistus, 2.11.1917)
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun suuri maailmanvalta tunnusti julkisesti juutalaisten oikeuden palata esi-isiensä maahan. Julistus nähtiin monien juutalaisten keskuudessa Jumalan lupauksen vahvistuksena:
”Minä tuon heidät takaisin pohjoisesta maasta ja kokoan heidät maan ääristä.”
(Jer. 31:8)
Kansain liiton mandaatti (1922): Palestiinan mandaatti Britannian hallinnolle
Vuonna 1920 San Remon konferenssissa ja vuonna 1922Kansain liittoantoi Britannialle mandaattivallan Palestiinassa. Mandaatin asiakirjaan kirjattiin velvoite edistää juutalaisen kansallisen kodin perustamista Balfourin julistuksen mukaisesti.
Tämä teki kansainvälisestä oikeudesta osallisen siihen prosessiin, jossa Raamatun profetiat alkoivat täyttyä historiallisessa todellisuudessa.
Arabien ja juutalaisten väliset jännitteet
Samaan aikaan Palestiinassa asuneet arabiväestöt kokivat juutalaisten paluun uhkana. 1920- ja 1930-luvuilla syntyi väkivaltaisia yhteenottoja, kuten Hebronin verilöyly vuonna 1929. Juutalaiset puolestaan alkoivat organisoida omia puolustusjärjestöjään, kuten Haganahia.
Näin alkoivat juutalaisten ja arabien väliset jännitteet, jotka jatkuvat eri muodoissa nykypäivään asti.
Modernin sionismin synty ja kansainvälinen tunnustus osoittivat, että Jumalan suunnitelma kansansa kanssa eteni historian pyörteissä. Vaikka tie oli täynnä vastustusta, Jumala piti kiinni lupauksestaan:
”Minä tuon Israelin takaisin heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isilleen.”
(Jer. 16:15)
Herzlin visio toteutui täsmälleen hänen ennustamassaan aikataulussa: viisikymmentä vuotta Baselin kongressin jälkeen, vuonna 1947, YK päätti Palestiinan jakamisesta juutalais- ja arabivaltioon. Seuraavana vuonna Israel julisti itsenäisyytensä.