Israelin kansan tie jatkuu Egyptistä, jossa Joosefin aikana alkanut siunauksen aika muuttui vähitellen orjuudeksi. Tämä vaihe avaa yhden Raamatun suurista kertomuksista: vapautuksen, liiton ja kansan identiteetin syntymisen.
Orjuus Egyptissä ja vapautuminen Mooseksen johdolla
Ajan myötä uusi farao nousi valtaan, ”joka ei tuntenut Joosefia” (2. Moos. 1:8). Israelilaiset lisääntyivät nopeasti, ja heistä tuli egyptiläisten silmissä uhka. Niinpä farao alisti heidät pakkotyöhön ja määräsi jopa heidän poikalapsensa surmattaviksi (2. Moos. 1:13–16).
Jumala kuitenkin kuuli kansansa huudon:
”Jumala kuuli heidän vaikerruksensa, ja Jumala muisti liittonsa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.”
(2. Moos. 2:24)
Mooses, joka pelastui ihmeellisesti lapsena Niilin virrasta (2. Moos. 2:1–10), kutsuttiin Jumalan palvelijaksi palavan pensaan äärellä:
”Minä olen katsonut oman kansani kurjuutta Egyptissä ja kuullut heidän valituksensa… Minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja avaraan maahan.”
(2. Moos. 3:7–8)
Kymmenen vitsausta osoittivat, että Herralla oli valta faraon ja Egyptin jumalien yli. Pääsiäisyönä, kun karitsan veri suojasi israelilaiset (2. Moos. 12:7–13), kansa vapautui ja lähti matkalle kohti luvattua maata. Punaisen meren halki kulkeminen (2. Moos. 14:21–22) oli merkki Jumalan voimasta ja kansan lopullisesta vapautumisesta orjuudesta.
Siinain liitto, laki ja kansan muotoutuminen
Vapautuminen ei ollut vain fyysinen pelastus, vaan ennen kaikkea liiton perustaminen. Jumala johdatti kansan Siinain vuorelle ja solmi heidän kanssaan liiton, joka teki heistä Hänen erityisomaisuutensa:
”Te olette olleet omin silmin näkemässä, mitä minä tein egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkansiivin ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja… Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.”
(2. Moos. 19:4–6)
Kymmenen käskyä (2. Moos. 20:1–17) ja laki kokonaisuudessaan antoivat Israelille elämän perustan. Ne muovasivat heistä Jumalan kansan, jonka tehtävä oli heijastaa Hänen pyhyyttään kansojen keskellä (3. Moos. 19:2).
Erämaavaellus ja valmistautuminen Luvattuun maahan
Matka Siinailta kohti Kanaania ei ollut helppo. Kansa kapinoi useasti, kaipasi Egyptin mukavuuksia ja epäili Jumalan lupauksia (4. Moos. 14:1–4). Tästä syystä Jumala antoi heidän kulkea erämaassa neljäkymmentä vuotta – jotta epäilevä sukupolvi väistyisi ja uusi, lupaukseen luottava kansa nousisi tilalle (4. Moos. 14:33–34).
Erämaan vuodet olivat samalla kasvun aikaa:
- Jumala antoi mannaa ja viiriäisiä ravinnoksi (2. Moos. 16:4–15).
- Kallion vedestä Hän sammutti janon (2. Moos. 17:6).
- Hän johdatti kansaa pilven ja tulipatsaan kautta (2. Moos. 13:21–22).
Mooses itse ei saanut astua Luvattuun maahan, mutta hän jätti kansalle jäähyväispuheensa:
”Katso, minä asetan tänä päivänä eteenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne eläisitte.”
(5. Moos. 30:19)
Exodus ja Mooseksen aika osoittavat, että Jumalan pelastus ei rajoitu vain vapautukseen sorrosta. Se sisältää kutsun liittoon ja elämään Jumalan tahtoa noudattaen.
Egyptin orjuus kuvaa synnin orjuutta, ja vapautus ennakoi pelastusta Messiaan kautta (Joh. 8:36). Pääsiäiskaritsa viittaa Kristukseen, jonka veri suojaa ja vapauttaa (1. Kor. 5:7). Siinain liitto muistuttaa Jumalan pyhyydestä, ja erämaavaellus kertoo luottamuksen ja uskollisuuden tarpeesta.
Israel valmistautui astumaan Luvattuun maahan – ja samalla Jumala valmisti kansaa, joka kantaisi Hänen liittonsa todistusta kaikille kansoille.