URL : israelupdate.achlak.net/keskiviikko-26-7-2023/
Päiväys: : 26.7.2023 13:15
Kirjoittaja : gabesk
Kategoriat : Uutiset
KESKIVIIKKO 26.7.2023
1. Näin on sitten päästy tämänkin kesän loppupäiviin, eikä kesästä ole jäänyt muita muistoja kuin helteitä helteiden jälkeen. Kuten Herran profeetta ennusti: he kärsivät kovasta kuumuudesta, mutta eivät antaneet kunniaa Jumalalle, vaan kirosivat Häntä kovan kuumuuden vuoksi, joka korvensi heitä.
2. Eilen tiistaina oli raportin laatimispäivä, mutta kotoisten asioitten hoitaminen vaatii oman aikansa, ja siksi raportin laatiminen siirtyí toiseen päivään. Lisäksi jatkuva helle aiheuttaa outoa väsymystä ja painetta rinnan alueella, mikä varoittaa liiallisesta rasituksesta.
Pääministeri Benyamin Netanyahu oli saanut hypotermian vaikutuksesta heikkous-kohtauksen, joka vaikutti hänessä ajoittaisen tajuttomuuden, minkä hälyttämänä hänet kiidätettiin sairaalaan. Siellä hänelle annettiin ensi apu ja päätettiin, että pääministerille asennetaan sydämen tahdistin, joka toteutettiin viikonvaihteen aikana,
Nyt pääministeri, vaikka hänen kasvoillaan näkyvätkin stressin aiheuttamat jäljet, vakuuttaa voivansa hyvin ja aikoo osallistua tällä viikolla pidettävään äänestykseen Knessetissä oikeusjärjestelmän reformista – lääkärien jatkuvan valvonnan alaisena.
Israel’s Netanyahu suffers poll dip from judicial crisis (msn.com)
3. Microsoftin uusittu Outlook for Windows, johon yhdistettiin Email, kalenteri ja Kansalaiset, avattiin suurelle yleisölle tutkimista ja opettelemista varten.
Julkisijat kehuvat Outlookin uutta, modernia, yksinkertaistettua suunnittelua, jota jokainen halukas voi muotoilla itselleen sopivaksi.
Kesäkuusta 2023 alkaen yhtiö aloittaa prosessin maksuttoman version nykyisten Windows Mail, Kalenterin ja Kansalaiset siirtämisen uuteen Outlook for Windows versioon, joka 2024
alusta lähtien postitetaan jokaiseen postilaatikkoon vapaasti käytettäväksi.
Jos sinulla on uuden Outlook for Windowsin tukema tili, voit vuorotella Windows Mail ja Kalenterin kanssa kokeillaksesi uutta Outlookia kuvaruutusi oikeassa ylälaidassa.
Klikkaamalla saat avattua downloud Uuden Outlook for Windows, asennuksen jälkeen vanha versio häviää ja uusi Outlook for Windows avautuu, jossa voit suunnitella ja valita tilisi ja asennuksesi. Voit vuorotella halutessasi entisen ja uuden version välillä.
Julkaisija pyytää myös palautetta, mikä on parantunut, mikä jäänyt huomiotta. Palaute on tärkeä tuotteen edelleen kehittämiseksi.
Googlen tekoäly kykenee asioihin, jotka eivät kestä päivänvaloa – Pimeä puoli paljastui | Tekniikka&Talous (tekniikkatalous.fi)
4. USA:n ulkoministeriö vahvistaa, että huolimatta kriittisestä asenteesta Israelin suunnittelemaan oikeusjärjestelmän reformiin, sopimuksista pidetään kiinni.
Bidenin hallitus vakuuttaa USA:n hallituksen antaumuksen huolimatta jännityksen noususta Israelin hallituksen suunnittelemasta oikeusjärjestelmän reformista, jota Bidenin hallitus on kärkevästi kritisoinut.
”Ei tule olemaan sotilaallisen avun leikkauksia tai keskeytyksiä, sillä USA:n ja Israelin väliset sopimukset ovat raudanlujia. Vuosikymmeniä vanha yhteistyö Israelin kanssa on raudanluja” vakuuttaa ulkoministeriön tiedottaja Vedant Patel.
Presidentti Biden vakuutti jo vaalipuheissaan, ettei tämä ole koskaan noussut esille. Hän kuitenkin lisää, ettei Biden ole koskaan tunnustanut Israelin oikeutta muutoksiin Israelin demokraattisen järjestelmään.
US stresses it will not cut aid to Israel due to judicial overhaul | The Times of Israel ,
5. Juutalaiset asukkaat tunkeutuivat palestiinalaiseen asuntoon Samariassa etsiessään todisteita varastetusta omaisuudesta.
Poliisi sanoo, ettei sille ole tullut valituksia kotietsinnöistä palestiinalaiskodeissa.
Yhdellä etsijöistä oli ase mukanaan. Tämä tapahtui Hebronin kaupungin lähellä.
Palestinalaiset varastelevat maanviljelyksessä käytettäviä työkaluja, ja erityisesti paastokuukauden aikana lampaita yöllisten kemujensa mahdollistamiseksi. He paastoavat päivän ja syövät kotiin mentyään yhteisillä aterioilla.
Settlers storm into Palestinian homes to ’conduct searches,’ at least 1 of them armed | The Times of Israel ,
6. Palestiinalainen Ashrafi Akawi, 34, haavoittui vaikeasti ja myöhemmin kuoli haavoihinsa, palestiinalaisten keskeisissä aseellisessa hyökkäyksessä, jotka ovat vaatineet 132 arabin hengen vuoden alusta lähtien, kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2022.
Man killed in Tamra as deadly crime wave in Arab community shows no sign of slowing | The Times of Israel
Jerusalem 24 -36; Tiberias 26 -38, Dimona 22 -38; Eilat 29 -43 +C-astetta, hellettä.