URL : israelupdate.achlak.net/sunnuntai-30-7-2023/
Päiväys: : 30.7.2023 10:42
Kirjoittaja : gabesk
Kategoriat : Uutiset
SUNNUNTAI 30.7.2023
Viime viikon torstaina sain raporttini valmiiksi ja laitoin sen lepoon lounaan ajaksi, mutta palattuani työpöytäni ääreen raportti oli hävinnyt, eikä kone löytänyt sitä enää mistään. Minulle ei jäänyt edes todistetta, että sellaista oli koskaan laadittukaan, enkä millään jaksanut aloittaa alusta uuden version luomiseksi.
Eikö ohjelmaan voitaisi asentaa varoitus kirjoituksen tuhoutumisesta?
Mutta tänään sunnuntaina on uusi päivä ja uudet mahdollisuudet.
Pyydän Taivaan Isän varjelua tahattomista erheistä ja virheistä tänään sunnuntaina.
1. Israelissa seurataan lähes henkeä pidättäen, miten hallituksen esittämä suunnitelma oikeusjärjestelmän uusimiseksi edistyy Knessetissä ja muissa päättävissä elimissä. Suunnitelman ensimmäinen osa hyväksyttiin Knessetissä ennen viikonloppua äänin 64-0 opposition boikottaessa istuntoa.
Protesti johtaja sanoo aiheutetun tuhon olevan suunnattoman. Viikonvaihteen aikana oppositioon osallistui yli 200 000 kansalaista, joiden kohteena oli Pääministeri Benjamin Netayahun hallituksen pyrkimys heikentää Korkeimman Oikeuden (KO) valtaa puuttua hallituksen esityksiin, joiden se katsoo heikentävän KO:n valtaa ja viime kädessä estävän tuomareita kaatamasta hallitusta.
Oppositiojohtaja Yair Lapid sanoo, että hänellä oli sopimus Netanyahun kanssa viime viikolla, mutta että ”Bibi jänisti ja linnottautui Levinin ja Ben Gvirin suojiin”. Lapid sanoo nyt kompromissin kaaduttua ja järkevyyslain voimaan tullessa, hän suostuu keskusteluihin, jos koaliitlio suostuu 18 viikon lainlaadinnan keskeytykseen.
Pääministeri Netanjahu kieltää, että sen riveissä olisi kapinallisia. Protestijohtajat sanovat Likudin jäsenten esitystä keskeyttää lainlaadinta ilman sopimusta savuverhoksi rauhan
tilan (ajan) voittamiseksi.
Lapid: We had deal with Netanyahu on overhaul last week; he caved to Levin, Ben Gvir | The Times of Israel
2. Pääministeri Netanjahu kieltäytyy tunnustamasta KO:n päätöstä, jos se hylkää järjellisyyslain. Hän ei haastattelussa suoraan vastannut kysymykseen järjellisyyslaista, todeten aikovansa nimittää Ariye Derin ministeriksi, sanoen että Israel astuu tutkimattomalle alueelle, jos KO puuttuu lainsäädäntöön nykyisessä tilanteessa.
Hän osoitti kuitenkin vielä empivänsä odottaessaan tilanteen kehittymistä kentällä.
Israelissa peruslait vodaan helposti muuttaa Knessetin enemmistöllä, kuten tapahtui järjellisyyslain käsittelyssä. Hän kielsi huhut, että häntä vastaan nostetuilla korruptiosyytöksillä olisi mitään yhteyksiä oikeusjärjestelmän reformin kanssa.
USA:n Presidentti Joe Biden on ottanut aktiivisen kriittisen asenteen Israelin oikeus-järjestelmän reformiin, mikä ei välttämättä ole hyväksi kummallekaan maalle.
The Jerusalem Post (jpost.com)
3. Israelissa käydään jatkuvaa polemiikkia, mikä on palestiinalaisten omistaa maata ja mikä vain maaperällä asuvien mielestä kuuluu kenellekin. Tilannetta ei helpota ollenkaan se, että Israelin alueella on vielä voimassa Turkin aikojen lainsäädäntö, osin Jordanian ja Englannin ajoilta, ja lisäksi Israelin oma lainsäädäntö.
A nuanced view of the Israeli-Palestinian conflict – opinion – The Jerusalem Post (jpost.com)
4. Israel haluaa kunnioittaa Exodus-alusta, joka 1947 kuljetti Israeliin 4 550 juutalaista pakolaista – monet heistä Holokaustista pelastuneita -, aluksena, joka kiinnittyi Haifan satamaan elokuun 18. päivänä antaen vahvan tuen Israelin valtion perustamiselle vastoin Englannin aktiivista vastarintaa, jolle YK:n edeltäjä myönsi oikeuden kansallisen kodin perustamiseksi Englannin omistamalle mandaatille.
Israelis Commemorate Exodus 1947, The ‘ship That Launched A Nation’ – I24NEWS
5. Venäjä ampui alas Ukrainan lähettämän drounin Moskovan yläpuolella tarkoituksenaan aiheuttaa tuhoa Moskovan asukkaille.
Tämä oli toinen kerta, jossa Kiev syyllistyi Moskovan näkemyksen mukaan rikollisuuteen naapurivaltiota vastaan rauhan aikana.
Moskova pitää tätä rikollisena toimena, jota ei voi jättää rankaisematta, kiihdyttäen verisiä sotatoimia Ukrainan alueilla entistäkin verisemmiksi.
Russia Shoots Down Ukrainian Drone Over Moscow, Second Attack In A Week – I24NEWS
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN ISRAELISSA
Jerusalem 25 -30; Tiberias 25 -38; Dimona 22 -35; Eilat 30 -40 ´+C-astetta. Osittain pilvistä ja kosteaa.