Valikko Sulje

Sunnuntai 06.03.2022

Kategoriat : Uutiset

SUNNUNTAI 06.03.2022
01. Nikola Tesla oli aikansa ehkä etevin tutkija ja rehellinen mies, mutta samaa ei voida sanoa niistä, jotka pitivät valtaa ja varoja hallussaan hänen eläessään.

Teslaa syrjittiin ja halvennettiin – niin paljon hänen esityksensä olivat edellä aikaansa. On jopa esitetty arvailuja, että monet hänen ideansa olivat lähtoisin maapallomme ulkopuolisista lähteistä.

Yli 200 ideaa ja arvoitusta ovat edelleen ratkaisematta.
Hän tutki sähkön käyttömahdollisuuksia, kuten myös vetovoimaa.
Jos Tesla olisi saanut ansaitsemansa aseman ja taloudellisen tuen aikansa päättäjiltä, maailma olisi tänä päivänä aivan toisella tasolla, tutkivat sanovat.

Nikola Tesla (10.07.1856 – 07.01.1943) oli serbian/amerikkalainen keksijä, sähkömekaaninen insinööri, ja ennustaja.
Hänen keittämistään keksinnöistä mainitaan:
– etäisvalvonta,
– neon ja fluoricent valot,
– langaton lähetys,
– tietokoneet
– älypuhelimet,
– laservirta,
– x-säteet,
– robottien kehittäminen,
– vaihtovirran käyttö,
– sähkökäämitykset
Monia hänen keksintöjään ja innovaatioitaan sovelletaan käytännössä tietämättä, että Tesla oli niiden alkuperäinen kehittäjä. Toiset tutkijat, kuten Edison, ovat käyttäneet niitä hyväkseen omissa tutkimuksissaan ja keksinnöissään. Useita niistä ei ole koskaan rakennettu tai käytännössä kokeiltu.
www.google.com/search?client=opera&hs=enU&sxsrf=APq-WBtkt8RwrRypqIFX3eUkzC8Cw8FU0w:1646552767885&q=What+are+5+things+Nikola+Tesla+invented%3F&sa=X&ved=2ahUKEwi_sdWG_7D2AhXUs6QKHTgTDB0Qzmd6BAgaEAU&b…,
www.history.com/news/6-brilliant-tesla-inventions-never-built,

02. Pääministeri Naftali Bennettillä oli kiireinen viikko ja viikonloppu.

Lauantaiaamuna hän lensi salaa Mossadin yksityiskoneella Moskovaan, keskustellen siellä presidenti Vladimir Putinin kanssa Kremlissä Ukrainan kiisistä, sanoi Kremlinin tiedottaja. Tilaisuuteen osallistuivat lisäksi Zeev Elkin, joka toimi tulkkina, NSC johtaja tri Eyal Hulata, Shimrit Meirin diplomaattinen opastaja ja PM:n tiedottaja Matan Sidi.

Zeev Elkin on kotoisin Kharkivin kaupungista, jonka Venäjä haluaa miehittää. Ei ole tiedossa onko hänen perhettään vielä kaupungissa.
Kan News TV:n mukaan sekä Ukraina että USA oli informoitu Bennettin Moskovan matkasta antaen siunauksensa keskusteluille.
Sunnuntaina Bennett keskusteli Putinin kanssa tarjoten apuaan jos se on tarpeen. Putin kuitenkin torjui Bennettin välitystarjouksen.
www.israelnationalnews.com/news/323314,
www.israelnationalnews.com/news/323319,

03. Moskovan matkan jälken pääministeri Bennett lensi Berliiniin, jossa hän tapaa Saksan liittokansleri Olaf Scholzin. Keskusteltuaan Putinin kanssa Bennett puhui puhelimessa Ukrainan presidentti Zelenitskin kanssa, sekä Ranskan presidenntti Emmaluel Micronin kanssa, informoiden heitä keskusteluista Putinin kanssa.

Keskusteluissa SCHOLZIn kanssa käydään läpi pitkä lista tapahtumia viikon aikana, sekä keskusteluista toisten valtionjohtajien kanssa.
www.israelnationalnews.com/news/323319,

04. Brittiyhtiö pystyi sieppaamaan Venäjän sotilaiden keskeisiä keskusteluja joissa kerrottiin sotilaiden suunnitelmista sodan päättyessä, toisten laskiessa leikkiä, toisten itkiessä kohtaloaan jouduttuaan Ukrainaan.

Yhtiö päättelee saamistaan siepattuihin tietoihin perustuen, että suurien saavutusten ohella Venäjän sotilailla näyttää olevan henkisiä ongelmia, Sky News Australian mukaan. (tai sitten tiedot ovat propagandistisia)
www.israelnationalnews.com/news/323355,

05. Venäläinen lentoyhtiö Aeroflot peruutti kansainväliset lennot – sekä lähdöt että tulot maaliskuun 8. päivästä puoliyöstä lähtien -, mutta ei koskien ValkoVenäjää.
Lentokielto on tilapäinen, loppupäivää ilmoittamatta.
www.israelnationalnews.com/news/323318,

06. Muutamia kotoisia uutsisia.

– Kansanedustaja Ben-Gvir joutui turvautumaan käsiaseeseensa paikalla olleiden sotilaiden kieltäydyttyä suojaamasta häntä kiviä heittäneiltä mellakoitsijoilta.
www.israelnationalnews.com/news/323356,

– Terroristit haavoittivat kahta poliisiupseeria Lions portin lähellä, ennen kuin heidät ehdittiin eliminoimaan.
Terroristit tulivat portille aikaisin aamulla puukottaen kahta poliisia. Poliisi pidätti 20-vuotian miehen epäiltynä puukotuksista.

Torstaina rajapoliisi pidätti kaksi epäiltyä Shin Betin vihjeiden perusteella puukotuksista edellisenä päivänä Hizman arabikylässä.
www.israelnationalnews.com/news/323337,

– Mielenosoittajat osoittavat mieltään ennen Korkeimman Oikeuden Ben Ulielin kiduttamistapauksen käsittelyä; he vaativat syytösten poistamista.
www.israelnationalnews.com/news/323351,

– Teinin-ikäinen tyttö joutui moottoripyörän ruhjomaksi Hadar Tzurissa menehtyen saamiinsa vammmoihin koululasten todistaessa tapahtumaa.
www.israelnationalnews.com/news/323354,

– Visa ja Mastercard keskeyttivät operaationsa Venäjällä osana Venäjää vastaan asetettuihin sanktioihin Ukrainan hyökkäyksen johdosta.
www.israelnationalnews.com/news/323334,

07. PohjoisKorea testasi toistamiseen viikon aikana tiedustelusatelliitin toimintaa.

PK:n tiedotteessa raportoitiin Reutersin mukaan, ”valtion suorittaneen uuden tärkeän testin järjestelmän toimivuudesta”.
PohjoisKorean Kansallisen Kehittämishallinto (NADA) yhdessä puolustustieteen kanssa suorittivat laukaisemisen kertomatta, mitä ballistista ohjusta käytettiin.

”Testissä NADA vahvisti tiedon lähettämisen ja satelliitin vastaanottojärjestelmän luotettavuuden, sen valvontakomentosysteemin yhteyden maassa sijaitsevan valvontajärjestelmän kanssa.”

EteläKorean sotilaslähde sanoi ohjuksen saavuttaneen 560 km:n korkeuden ja että ohjus lensi 270 km.
PohjoisKorea on suorittanut 9 testiä tammikuusta lähtien. Yksi niistä oli Hwasong-12 keskimatkan ballistisen ohjuksen testi. PK aloitti testit uudelleen keskustelujen keskeytyessa ydin-kysymyksistä USA:n kanssa.
PohjoisKorea ei ole reagoinut USA:n presidentti Joe Bidenin tarjouksiin jatkaa keskusteluja, jotka alkoivat Trumpin aikana.
www.israelnationalnews.com/news/323339,

08. Samarian alueneuvoston johtaja Yossi Dagan kritisoi selvin sanoin Israelin hallituksen päätöstä suorittaa Homeshin kaupungin talojen tuhoamisen juuri ennen shabatin alkamista.

”Tämä on uusi todiste, miten alas hallitus on valmis vajoamaan. On sääli, että juutalaiset tuhoavat juutalaisten asuntoja ja lisäksi vähän ennen shabattia, kuten tapahtui Homeshin kaupungissa, joka määrättiin purettavaksi toistamiseen”.

”Jonkun tulisi edes osoittaa häpeää. Isrealin kansa tulee rakentamaan Homeshin taas kerran ja kaupunki tulee pysymään tämän hallituksen kaaduttuakin”.
www.israelnationalnews.com/news/323320,
Daganin viesti Knessetille: ”PA rakentaa C-alueita teidän antamilla varoillanne”. www.israelnationalnews.com/news/323114,

09. Venäjän suosrittama tuhoisa Ukrainan kaupunkien miehittäminen on vaikuttanut suomalaisten haluun liittyä Euroopan puolustuslittoon NATO:n.

Tapa, millä Venäjä suorittaa miehittämiensä alueiden tuhoamista, on saanut pelon väreet asukkaiden selkäpiihin, eikä kukaan näytä nousevan puolustamaan Ukrainan kansan laillisia oikeuksia brutaalia miehitystä vastaan.

Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua katsovat voivansa olla listalla, kuten myös Moldova. Venäjän suunnitelmista on ristiriitaisia tietoja. Monet uskovat, ettei Putin tule pysähtymään Ukrainaan saatuaan veren maun suuhunsa,
www.bbc.com/news/world-europe-60626536,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 09 -20; Tiberias 11 – 23; Suolameri 17 -27; Eilat 14 -27 +C-astetta, aurinkoista tai osittain pilvistä. forecast.israelinfo.co.il/?city=100295277,