Raamatun kertomukset vievät meidät kerta toisensa jälkeen siihen todellisuuteen, että Israelin tie on ollut kärsimysten ja lohdutuksen värittämä. Jo ensimmäisistä sukupolvista alkaen tämä kaava on ollut läsnä. Kun Raakel synnytti lapsensa, hän huudahti: ”Jumala on ottanut pois häpeäni” (1. Moos. 30:23). Yksityinen perhetilanne saa koko kansaa koskevan merkityksen. Raakelin synnytyskivut ovat esikuva Israelin kansan kärsimyksille. Raakel edustaa Israelin äidillistä puolta – kansaa, joka on joutunut kulkemaan historian myrskyissä ahdistusten ja tuskien kautta. Niin kuin äiti synnyttää uuden elämän kipujen keskellä, myös Israelin kärsimykset ovat osa Jumalan suunnitelmaa, joka johtaa uuteen vaiheeseen ja uuteen toivoon.
Egyptin orjuuden aikakausi kuvastaa tätä samaa todellisuutta. Toisessa Mooseksen kirjassa kerrotaan Joosefin jälkeläisten äidistä, joka joutui piilottamaan lapsensa Niilin kaislikkoon, jotta hän pelastuisi faraon vainolta (2. Moos. 2:3). Yksittäinen teko on samalla ennakkokuva koko kansan kohtalosta. Israel joutui vieraan vallan alaisuuteen, mutta Jumala valvoi ja säilytti kansansa silloinkin, kun kaikki näytti olevan menetetty.
Profeetta Hesekiel kuvaa pakkosiirtolaisuutta sanoen: ”Heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen heidän rikkomustensa tähden… Mutta minä armahdan Jaakobin, annan koko Israelin heimon olla armossani” (Hes. 39:23,25). Hajotus oli seurausta synnistä ja epäjumalanpalveluksesta, mutta sen päämäärä ei ollut kansan lopullinen tuho. Jumalan liitto pysyy, eikä kuritus voi kumota lupausta. Hänen suunnitelmansa ei pysähdy kansan uskottomuuteen, vaan jatkuu lupaukseen paluusta ja uuteen alkuun.
Jeremia välittää tämän lupauksen sanoin: ”Minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan ääristä… suuri seurakunta palaa tänne” (Jer. 31:6–8). Tämä näky ei rajoitu vain muinaiseen historiaan, vaan se on profeetallinen ilmoitus Israelin kokoamisesta kaikkien kansojen keskeltä. Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 26 muistutetaan, että kansa joutuisi hajalle syntiensä tähden, mutta liiton Jumala ei koskaan hylkää. Israelin historian ytimessä ei ole kansan uskottomuus, vaan Jumalan uskollisuus.
Hesekielin kirjan mukaan Jumalan lupaus on lopulta selkeä: ”En enää kätke kasvojani heiltä, sillä olen vuodattanut Henkeni Israelin heimolle” (Hes. 39:29). Tämä viittaa aikaan, jolloin Jumala palauttaa kansansa ja antaa Pyhän Hengen lahjan, niin että Israelin paluu ja kansojen pelastus kietoutuvat yhteen.
Tämä sanoma ei jää vain menneisyyden tapahtumaksi. Se on muistutus siitä, että Israelin historia on samalla koko maailman historiaa. Raakelin synnytyskipujen kuva on edelleen ajankohtainen: Israelin kärsimykset eivät ole päättyneet, mutta ne eivät ole turhia. Pakkosiirtolaisuus ja hajotus osoittavat synnin vakavuuden, mutta samalla ne paljastavat Jumalan uskollisuuden syvyyden. Lupaus paluusta ja Hengen vuodattamisesta näkyy tänään konkreettisesti, kun juutalaisia palaa esi-isiensä maahan ja Messiaan valo loistaa kansojen keskelle.
Israel ei ole kansa muiden joukossa. Se on Jumalan liiton kansa, joka kulkee kärsimyksen ja lohdutuksen tietä. Tämä tie johtaa lopulta siihen hetkeen, jolloin Herra kokoaa kansansa, vuodattamalla Henkensä ja täyttämällä liittonsa – ei vain Israelin, vaan myös kansojen pelastukseksi.